Sosiaalisessa mediassa törmää surullisen usein ihmisten ikäviin kokemuksiin siitä, ettei heidän järjestämiin tilaisuuksiin lopulta saapunutkaan ketään. Miksi ihmiset peruvat menonsa viime hetkillä mitä erikoisimpiin syihin vedoten? Onko kyseessä ilmiö, josta tulisi huolestua?
Jokunen aika sitten Teresa Lehdon oli määrä viettää ikimuistoinen polttari-ilta ystäviensä kanssa. Yhtä ystävää lukuun ottamatta muu juhlaseurue perui tulonsa – ja vieläpä polttaripäivänä. Tarina sai kuitenkin ikimuistoisen lopun, kun nuori nainen juhli itselleen tärkeää päivää odottamattomassa seurassa.
Anna Maria taas halusi saada kaksi kärpästä yhdellä iskulla järjestämällä sekä tupaantuliaiset että 30-vuotissyntymäpäivät samalla kertaa. Myös Anna Marian suhteen yhtä ystävää lukuun ottamatta muu seurue perui tulonsa vain pari tuntia ennen h-hetkeä.
Naisten tekemät Facebook-julkaisujen kommenttikentät täyttyivät samankaltaisista tarinoista. On siis selvää, että kyseessä on valitettavan yleinen ilmiö. Miksi ihmiset eivät pidä lupauksiaan?
Taustalla saattaa olla mielipahan aiheuttaminen
Edellä mainittujen kaltaiset tapaukset ovat Niina Junttilalle valitettavan tuttuja. Lasten, nuorten ja perheiden yksinyisyyttäkin tutkinut Turun yliopiston apulaisprofessori ja kasvatuspedagogi haluaa huomauttaa, että kulttuuri on ollut olemassa jo iät ja ajat – aihe on vain tänä päivänä helpompi nostaa esille.
Hänestä on hyvä, että asiasta keskustellaan, sillä ikävä tosiasia on se, että nykypäivänä ihmisen tuntuu olevan pakko alitajuntaisesti varautua siihen, että suunnitelmat menevät lopulta pipariksi.
Junttila uskoo, että tilaisuuksista äkkinäiseen poisjäämiseen on olemassa useita syitä. Hän on erityisen huolissaan lisääntyvästä ostrakismista eli sosiaalisesta hyljeksinnästä ja syrjinnästä.
– Ostrakismi on sitä, että tahallaan ja tarkoituksella jätetään joku ulkopuolelle tai halutaan tuottaa jollekulle ulkopuolisen kokemus. Se on usein sitä, että jotakuta ei kutsuta lainkaan mukaan tai sitten se voi ilmentyä siten, että jonkun kutsuille ei haluta mennä.
Apulaisprofessorin mukaan ostrakismiin taipuvainen henkilö lupautuu ilonpitoon, mutta peruu menonsa viimehetkillä – ja täysin tarkoituksenmukaisesti. Tällaisessa tapauksissa juhlan järjestäjää halutaan satuttaa mahdollisimman syvästi: kun järjestäjä näkee paljon vaivaa erilaisiin juhlajärjestelyihin, peruminen tuntuu järjestäjästä entistäkin pahemmalta.
– Se tuottaa kipua ja se todella satuttaa. Sitä tapahtuu enemmän kuin me osaamme edes mieltää.
Niin kierolta ja vastenmieliseltä kuin se kuulostaakin: mitä pahemman mielen ostrakistinen ihminen saa aikaan, sen suuremman nautinnon hän siitä saa itselleen.
Tavoitteena vain oman edun hakeminen
Sosiaalinen media on muuttanut maailmaa myös siinä määrin, että moni somekäyttäjä vertailee elämäänsä muiden elämään. Monien somevaikuttajien elämä saattaa näyttää filttereiden läpi sellaiselta glamourilta, johon seuraajatkin haluavat pyrkiä: mitä enemmän tykkäyksiä ja mitä loisteliaampi elämä, sen parempi.
Tämä saattaa johtaa siihen, että ihmiset sopivat viikonlopulle useamman päällekkäisen menon, joista valitaan paras vaihtoehto esimerkiksi sen mukaan, missä on oletettavasti parhaimmat bileet.
– Se on vertailua ja valintaa siitä, mikä on tärkein tai suurin asia tai missä minun kannattaisi olla eniten esillä, jotta saan mahdollisimman paljon suosiota. Se on ikävää, ja se on jotain sellaista, mistä puuttuu täysin empatia. Se on itsekästä ja oman edun tavoittelua, Junttila toteaa.
Junttila toteaa myös, että tämänkaltaisessa ajatusmaailmassa oma hyöty muuttuu toista ihmistä arvokkaammaksi.
– Ajatellaan, että näkyvyys on kaikkein tärkeintä ja unohdetaan ystävyys kaiken sen alle.
Ei FOMO vaan NOBO
Nykyihminen elää hyvin hektisessä maailmassa, jossa tarjontaa on kaikilla elämän osa-alueilla enemmän kuin tarpeeksi – vähempikin saa hengästymään.
Ostrakismin lisäksi Junttila nostaa tapetille termin NOBO, joka tulee sanoista ”Need of Being Out”. Se on kuin vastakohta paljonpuhutulle ilmiölle, FOMOlle.
– Meillä on aina välillä tarve olla ulkopuolisia ja yksin sekä tarve saada vetäytyä pois porukasta. Suomalaiset viihtyvät paljon yksin, eikä yksin oleminen ole yksinäisyyttä. Jos arki on hektistä, kiireinen ihminen saattaa ajatella, ettei halua loukata toista, mutta siinä hetkellä tulee tunne, että ei pystykään osallistumaan ja tulee tunne, että pakko saada olla yksin, Junttila selventää termiä.
Halu yksin olemiselle saattaakin yllättää vain hetki ennen h-hetkeä, ja siksi peruminen tapahtuu liian lyhyellä varoitusajalla.
LUE MYÖS: Päivittäin hyytäviä tarinoita yksinäisyydestä kuuleva asiantuntija antaa kolmen kohdan vinkin jokaiselle suomalaiselle: "Monen ihmisen arki on yhtä odottamista"
Hylätyksi tulemisella on vakaviakin lieveilmiöitä
Perumiskulttuuri on erittäin ikävä ilmiö myös siksi, että hylätyksi tulemisella voi olla kauaskantoisia vaikutuksia.
– Tällaisesta voi tulla voimakasta ahdistusta ja pahaa oloa – ja jopa jonkin verran masentuneisuutta, jos on siihen taipuvainen ihminen, Junttila listaa.
Ihmisellä on taipumusta verrata itseään sosiaalisissa tilanteissa muihin: ihminen ajattelee, että häneen kohdistuva käytös on joko hänen ansiotaan tai hänen syytään. Siksi hylätyksi tai syrjityksi tullut henkilö kuvittelee, että hänessä on jotain vikaa, eikä hän kelpaa kenellekään sellaisena kuin on.
LUE MYÖS: Viljami, 7, pelkää aloittaa koulun yksinäisyyden vuoksi: ”Hän sanoo, että olisi paljon parempi, jos häntä ei olisi ollenkaan olemassa”
Junttilan mukaan ahdistus voikin purkaantua pahimmassa tapauksessa jopa itsetuhoisella tai muuten aggressiivisella tavalla.
– Se voi johtaa itsensä tai toisten satuttamiseen. Ajatellaan, että koska kaikki on minulle ilkeitä, minäkin saan olla ilkeä muille. Tai että minunkin kuuluu kohdella itseäni väärin, koska kaikki muutkin kohtelevat minua huonosti, Junttila mainitsee esimerkkeinä.
Ajatukset saavat Junttilan mukaan aikaan lumipalloefektin: henkilö kokee, ettei voi tehdä asialle mitään tai että jatkossa ei kannata edes yrittää. Siksi moni pettynyt juhlien järjestäjä kokeekin, ettei tulevaisuudessa juhlien järjestäminen kannata, sillä pelkää aiempien kokemusten toistuvan.
Miten pysäyttää perumisen kulttuurin?
Vastaus voisi kaikessa yksinkertaisuudessaan olla se, että jos ihminen lupautuu menemään jonnekin, hän pitää lupauksestaan kiinni, eikä sovi samalle päivälle päällekkäisyyksiä.
Apulaisprofessori kuitenkin muistuttaa, että kenelläkään ei ole pakko osallistua mihinkään, mutta asioista tuli keskustella suoraan. Jos tietää, ettei pääse paikalle, kutsusta tulisi kieltäytyä kohteliaasti – ei viime tipassa tekosyitä keksien.
– Peruminen on aina pettymys toiselle, mutta se on paljon pienempi pettymys, jos se sanotaan rehellisesti ja riittävän ajoissa.
Junttilan mielestä on hienoa, että ilmiöstä keskustellaan ja ihmiset jakavat kokemuksiaan avoimesti sosiaalisessa mediassa. Avoin keskustelu voi muuttaa ihmisten vääränlaisia asenteita ja toimintatapoja. Se saa aikaan myös yhteisöllisyyttä ja aidon halun auttaa muita.
– Kannattaa myös pohtia, että jos on tilanne, jossa ruokaa on paljon ja on siivottu, että uskaltaisiko mennä soittamaan naapurin ovikelloa. Tai soittaa jollekin puolitutulle, jos joku siinä tilanteessa pääsisikin tulemaan, apulaisprofessori kannustaa.
