Yksinasuvien kuolleisuus on erityisesti työikäisillä moninkertaista suhteessa puolison kanssa asuviin, selviää Helsingin yliopiston väitöstutkimuksesta.
Puolison ja lasten kanssa asuvat elävät pidempään kuin yksin asuvat suomalaiset.
Luvut ovat karut. 1990-luvun alussa yksinasuvien 30–49-vuotiaiden kuolleisuus oli naisilla yli kaksinkertaista ja miehillä lähes nelikertaista verrattuna puolison kanssa asuviin. 2010-luvun lopussa yksinasuvien kuolleisuus miehillä oli miehillä kasvanut jo viisinkertaiseksi verrattuna puolison kanssa asuviin.
Yli 70-vuotiailla kuolleisuuserot olivat maltillisempia. Silti myös vanhemmassa ikäryhmässä puolison kanssa asuvat elävät muita pidempään.
Tiedot ilmenevät Ulla Suulamon väitöstutkimuksesta, jossa tarkastellaan kuolleisuuserojen muutoksia Suomessa.