Moni parjaa itseään peilin edessä ja kommentoi myös kaverin lihomiset ääneen – psykologi kertoo ongelmakohdan: "Elämä jää aika yksioikoiseksi ja yksipuoliseksi..."

2:30
Lihomisen kommentointi on arkipäivää – näin eroon ulkonäkökeskeisyydestä

Monille oma keho näyttäytyy peilistä jatkuvasti liian lihavana, laihana, löysänä tai näppyläisenä. Itseään ei kuitenkaan kannattaisi typistää pelkäksi ulkokuoreksi, sanoo psykologi Katarina Meskanen.

Ihmiskeho on elävä, hengittävä olento – aistiva, liikkuva ja tunteva. Keho juoksee, kuljettaa meitä paikkoihin, suojaa aivojamme ja sallii meidän elää ja hengittää. Monille keho kuitenkin näyttäytyy vain liikana: liian läskinä, laihana, löysänä tai näppyläisenä. Kehoa parjataan, sitä muokataan ja sen tulisi aina olla jotakin enemmän tai vähemmän.

Tässä psykologi, valmentaja ja kouluttaja Katarina Meskanen näkee ongelman: jos itseensä suhtautuu pelkkänä ulkonäkönä, samalla esineellistää itsensä. Silloin katse ulottuu vain pintaan asti.

– Jos itseään tarkastelee vain ulkonäön kautta, tulee redusoineensa itsensä ulkonäölliseksi objektiksi, katseiden kohteeksi, sanoo psykologina toimiva Meskanen PsyKatista.

– Ennemmin kannattaisi keskittyä siihen, mihin keho pystyy: se pystyy venymään, se pystyy aistimaan ja tuntemaan. Voi ajatella, miten hyvin keho jaksaa. Sanoisin, että ulkonäön tarkastelun sijaan kannattaisi mieluummin mennä niin sanotusti nahkojensa sisään tuntemaan kehoaan.

"Ei elämässä ole montaakaan hetkeä, joina ihminen ei altistuisi kuville"

Jos vihaat jotain kohtaa kehossasi, älä suotta syytä itseäsi. Naisille ulkonäön tärkeyttä on korostettu iät ja ajat: vuosikymmenten ajan kehoa ja ulkonäköä on pitänyt muokata milloin minkäkin trendin mukaisesti.

Muokkausten, treenien ja dieettien jälkeen kropan kuntoa on arvosteltu – usein kovasanaisesti. Samalta ei välty nykyihminenkään.

– Elämme nykyisin voimakkaasti visuaalisessa maailmassa. Visuaalisuus on niin läpitunkevaa, ja altistumme jatkuvasti kuville, ne ovat jatkuvasti läsnä. Ei elämässä ole montaakaan hetkeä, joina ihminen ei altistuisi kuvarepresentaatiolle siitä, millainen on ihanneihminen ja miltä hän näyttää, Meskanen pohtii.

Mitä somessa selaamasi inspiraatiokuvat tekevät sinulle?

Sosiaalinen media on läsnä jo aamukahvilla, työmatkalla, lounaalla ja illan lopuksi kotisohvalla. Silmien eteen marssii ryppäittäin kuntosalikuvia, smoothie-juomia ja täydellisiä lomia. Silloin vertailulta on vaikeaa välttyä.

Sosiaalista mediaa selaillessa Meskanen esittäisi itselleen kaksi kysymystä: saanko tämän tilin seuraamisesta jotakin, antaako se hyvää fiilistä, inspiraatiota tai muuta elämääni? Seuraavaksi hän pohtisi, millainen olo on tietyn tilin kuvien katsomisen jälkeen.

– Tämä kysymys on ehkä kaikista paljastavin. Tekeekö tämän tilin seuraaminen minulle hyvää? Meskanen kuvailee.

– Saatamme hakea inspiraatiokuvia, eli ikään kuin kuvia siitä, mitä itse tulevaisuudessa haluaisimme olla. Yleensä ne poikkeavat siitä, millaisia olemme nyt. Useimmiten inspiraatiokuvien selaamisen jälkeen ei kuitenkaan ole motivoituneempi tai inspiroituneempi, vaan päinvastoin: silloin on pikemminkin syyllistynyt, lannistunut.

"Somessa harkitusti ja hallitusti valaistaan tiettyjä kohtia omasta elämästä"

Shiny, happy people -maailma. Niin Meskanen kuvaisi sosiaalista mediaa, jossa suurin osa ihmisistä ikään kuin näyttelee parasta versiota itsestään. Meskanen haluaisi painaa kaikkien mieleen kuvan sosiaalisesta mediasta spottilamppuna. Se esittelee yleisölle vain illan päätähden, mutta piilottaa kaiken muun.

– Somen "spottilamppu" on sometilin pääkäyttäjän käsissä. Spotilla harkitusti ja hallitusti valaistaan tiettyjä kohtia omasta elämästä. Ne ovat useimmiten tarkkaan valikoituja. Somessa julkaistavat kuvat eivät ole useimmiten edustava otos tämän ihmisen elämästä, eli ne eivät kerro koko tilannetta, tai kaikkea siitä ihmisestä, Meskanen sanoo.

– Harva meistä julkaisee epäonnistuneita otoksia itsestään. Useimmiten kuvat ovat ihannekuvia: parhaassa mahdollisessa valossa ja asennossa.

2:38
Video: Moni hakee somesta inspiraatiota, mutta oikeasti "inspokuvien" vaikutus usein aivan päinvastainen.

Hän poistaisi, piilottaisi tai lakkaisi seuraamasta kaikkia sisältöjä, jotka tuottavat jonkinlaista hankalaa oloa. Näihin kuuluvat myös ystävien tai sukulaisten tilit.

– Ei sen tarvitse tarkoittaa, että kyseessä on loppuelämän kestävä ratkaisu, Meskanen sanoo.

– Jos ihmiset elävät vaihetta, tai julkaisevat sellaista sisältöä, jonka seuraamisesta minulle ei juuri nyt tule hyvä olo, piilottaisin nämä tilit. Eihän se sitä tarkoita, että jos on tuttava reaalimaailmassa, tarvitsee olla tiiviisti tekemisissä somessa.

"Elämä jää aika yksioikoiseksi ja yksipuoliseksi..."

Vaikka sosiaalista mediaa lakkaisi seuraamasta tykkänään, vinoutuneelle kuvamaailmalle altistuisi silti. Täydellisiä ihmisiä ihanteellisine elämineen näkee tv-sarjoissa, elokuvissa, jopa ruokakaupan esitteissä. Kun niitä tuijottaa tarpeeksi kauan, alkaa uskoa, että iho, jossa ei ole huokosia, on normi. Kuitenkaan tavallinen ihminen ei koskaan voi yltää siihen – useinhan täydellisyys on saavutettu kuvankäsittelyn keinoin.

Mitä haittaa ulkonäön tarkastelusta sitten on? Ei välttämättä mitään, tai sitten paljonkin: elämän arvottaminen ulkonäön kautta voi luoda epävarmuuksia ja vahvistaa niitä.

– Elämä jää aika yksioikoiseksi ja yksipuoliseksi, jos sitä tarkastelee vain ulkonäön ja pinnan kautta. Kyse on myös ihmiskäsityksestä: mikä ihmisessä on arvokasta? Meskanen kuvailee.

– Onko sitä ulkoinen olemus ja ulkonäkö, vai se, mitä ihminen ajattelee, miten hän toimii ja tuntee, millainen hän on ihmissuhteissa? Kyllähän ulkonäkökeskeisyys redusoi ihmisen pelkäksi pinnaksi.

Ulkonäkökeskeinen puhe on arkipäivää

Kauneus ja kauniina olemisen tavat ovat läsnä arjessa ja aivan huomaamatta. Moni vahvistaa vahingossa puolihuolimattomilla kommenteilla mielikuvaa siitä, että vain tietyt asiat ovat elämässä ja kehoissa hyväksyttäviä.

– Ulkonäkökeskeinen puhe on hyvin arkipäiväistä. Voimme kommentoida naapurin rouvan takamusta, uutisankkurin silmäpusseja tai muutamia kesäkiloja kerännyttä työtoveria. Emme pysähdy edes ajattelemaan tai kyseenalaistamaan sitä. Itsessään tämä ylläpitää ulkonäkökeskeisyyttä, Meskanen sanoo.

– Samalla kun kommentoimme toisen ulkonäköä, vahvistamme ajatusta, että ulkonäöllä on isosti merkitystä sille, kuka ihminen on tai mikä hänen arvonsa on. Kommentit voivat olla suoranaista kritiikkiä, mutta ajattelen, että haastetta on siinäkin, jos toista haluaisi kehua.

Klassinen esimerkki: kun nainen haluaa kehua toista, hän henkäisee lauseen "näytät upealta, oletko laihtunut?". Hyvää tarkoittavaan lauseeseen kuitenkin sisältyy useita ongelmia.

– Mitäs sitten, jos tämä kommentti ei olekaan hyväksi tälle toiselle ihmiselle? Entä, jos tämä ihminen sairastaakin syömishäiriötä, ja hänen laihtumisensa tarkoittaa sitä, että sairaus on ottanut hänestä kovemmin otteen, taas kerran. Tai ihminen voi ajatella, että miten lihava minä olen ollutkaan, jos nyt kerran olen laihtunut! Meskanen kuvailee.

– Painon kommentointi vahvistaa mielikuvaa siitä, että laihtuminen on aina hyvä asia ja laihtumalla saa positiivista huomiota. Päinvastaisesti, harva tulee toiselle kehumaan, että "vau, oletko lihonut?". Pikemminkin sillä saa usein negatiivista huomiota osakseen.

"Kehua ei tarvitse linkittää ulkonäköön"

Ulkonäkö on vain yksi osa ihmisestä. Meskanen muistuttaa, että meissä jokaisessa paljon kaikkea muutakin: osaamme erilaisia asioita, olemme taitavia ja pystyviä, olemme ystäviä, äitejä, isiä tai vaikkapa hyvä harrastamaan. Silti kehut keskittyvät yleensä ulkonäön kommentointiin – kuin ihmisellä ei olisi muuta tarjottavaa.

– Voisi mieluummin kehua persoonallisuuden piirteitä, luonnetta, vahvuuksia, voimavaroja, tekemisiä, onnistumisia, kykyjä tai yksittäistä suoritusta. Tai ihan vain yrittämistä, Meskanen muistuttaa.

– Voi kehua sitä, mitä arvostaa tai ihailee, tai mistä on kiitollinen. Ehkä tämä ihminen on joskus ollut läsnä ystävänä vaikeassa paikassa? Voi myöskin kehua vain olemista: "kiitos, kun olet olemassa". Kehua ei tarvitse linkittää ulkonäköön.

1:29
Miksi kouluaikana kuultu loukkaus jää mieleen vuosikymmeniksi? Asiantuntija vasta

Miksi loukkauksen muistaa vielä 20 vuoden päästäkin?

Kehuissa on yksi ongelma: ne haipuvat. Kauniit sanat tuntuvat karkaavan mielestä, mutta silti moni muistaa kouluajalla kuulemansa loukkauksen vielä 20 vuotta myöhemminkin. Miksi?

Syy on voimakas tunnelataus. Meskasen mukaan yksinkertaistaen voisi sanoa, että mitä voimakkaammin tunteet aktivoituvat kommentista, sitä voimakkaampi muistijälki syntyy.

– Loukkaava kommentti herättää paljon hankalia tunteita ja ajatuksia. Tokihan me ihmiset aina haluisimme olla sellaisia, että muut tykkäävät meistä ja huomaavat parhaat piirteemme. Kun joku sitten huomaa meissä asian, mikä valmiiksi on hankala kohta tai epävarmuuden lähde, ja vielä tölväisee siitä, sehän sattuu moninkertaisesti, Meskanen kuvailee.

– Tämä niin sanottu epäkohta on jo ihmisen itsensä tiedossa, hän on jo epävarma ja tähän liittyy hankalia tunteita. Silloin kommentti jää tuplasti tiukemmin mieleen.

Työssään Meskanen hoitaa myös asiakkaita, joilla on syömishäiriö. Heistä moni muistaa vuosikymmeniä myöhemminkin kommentin, joka laukaisi syömishäiriöiset ajatukset.

– Kommentti voi olla esimerkiksi "hei, oletko lihonut", "oletpas pyöristynyt", "vitsin läski". Tällaiset kommentit aiheuttavat paljon pahaa vuosikausiksi.

Kaiken voi muuttaa pienenpienin teoin

Vaikka oman kehon puutteiden edessä mieli olisi musta, toivoa on. Kaiken voi muuttaa pienenpienin teoin, Meskanen lupaa. Tärkeintä olisi luvata, että toimii jatkossa oman kehonsa puolesta eikä sitä vastaan.

– Esimerkiksi ottaa huomioon kehon tarpeet eikä sivuuta niitä. Jos on nälkä, syö. Jos on kylläinen, ei tarvitse ahmia ähkyyn ja lautasta tyhjäksi. Pysähtyy ja kuulostelee kehoa: jos tuntuu, että kehoa tekisi mieli liikuttaa, voi lähteä kävelylle, esimerkiksi metsään. Tai jos on hankala olla, voisi käyttää hetken aikaa rauhoittuakseen, Meskanen kuvaa.

– Nämä pienet päätökset vaativat sitä, että pysähtyy kehon äärelle ja kuuntelee, mitä se kaipaa. Onko se lepoa vai liikettä, vireyttä vai rentoutta? Esimerkiksi, jos keho huutaa lepoa, silloin ei treenaa pakolla.

"Mitään sellaista ei voi muuttaa, mistä ei ole itse tietoinen"

Moni on kantanut tiettyä sisäistä puhetta mukanaan lapsuudenkodista asti. Mieleen ovat piirtyneet sukulaisnaiset kauhistelemassa omaa lihomistaan tai peilin edessä meikkaava äiti, joka huokailee vanhenemistaan ja ihonsa kuntoa. Jos huomaa itse aikuisena toistavansa samaa kaavaa, on jo tavallaan voiton puolella, Meskanen lohduttaa.

– Mitään sellaista ei voi muuttaa, mistä ei ole itse tietoinen. Ensin täytyy tulla tietoiseksi omista toimintamalleistaan, Meskanen sanoo.

– Esimerkiksi tällainen on hyvin tyypillinen toimintamalli, jossa ihminen pysähtyy peilin ääreen puristelemaan "makkaroita" tai haukkumaan itseään. Tai itseä haukkuvat ajatukset, joissa mollaa itseään tai ulkonäköään. Aluksi niistä tulee tietoiseksi yleensä vasta jälkikäteen. Kun jälkikäteen pystyy mielessään niin sanotusti liputtamaan hankalat ajatukset tai ongelmalliset toimintamallit, seuraavalla kerralla ne on helpompi tunnistaa.

Kun katsot itseäsi, pyri neutraaliin arvioon

Mielessään voi pohtia, mitä toimintaansa haluaisi muuttaa, ja missä tilanteessa kyseistä toimintaa tapahtuu. Itseään ei kannata syyllistää, sillä se ei auta mitään. Sen sijaan aktiivinen yrittäminen ja toiminta voivat auttaa.

– Voi harjoitella toimimaan omaa impulssiaan vastaan: ei haukukaan itseään muille, ei puristelekaan vatsaansa, vaan pikemmin katsoo itseään peilistä ja toteaa, että tämän näköinen olen tänään, Meskanen sanoo.

– Pyrkii neutraaliin arvottamattomuuteen ja arvioon. Vähitellen voi pyrkiä eteenpäin kohti arvostamista ja kunnioittamista, jossain vaiheessa sitten jopa tykkäämistä ja pitämistä

"Uskon hiljalleen tapahtuvaan asennemuutokseen"

Muutos on luultavasti hyvin hidas. Se kuuluu asiaan, Meskanen vakuuttaa.

– Askel kerrallaan. Ei valtamerilaivaakaan käännetä 180 astetta yhtäkkiä. Sehän kaatuisi! hän sanoo.

– Siksi uskon hiljalleen ajatusten tasolla tapahtuvaan asennemuutokseen, joka pohjaa siihen, että haluaa opetella paremman suhtautumistavan omaan kehoonsa. Tärkeintä on tunnistaa hetket, tilanteet ja ajatukset, joissa epätoivottua käyttäytymistä tapahtuu, ja sitten lähteä muokkaamaan niitä.

Lue myös

    Uusimmat

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja