Mikko Nousiaisen tilasta huojentavia uutisia – pääsee jatkamaan TTK-treeneissä: "Pystyn tanssimaan kivun sallimissa rajoissa"

Mikko Nousiaisen terveydentilasta saatiin huojentavia uutisia.

Tanssii Tähtien Kanssa -ohjelman toinen lähetys alkoi dramaattisesti, kun jakson alussa kerrottiin näyttelijä Mikko Nousiaisen loukkaantumisesta kenraaliharjoituksessa. 

– Otin muutamat juoksuaskeleet ja se napsahti, Nousiainen kertoi MTV Uutisille loukkaantumisensa jälkeen.

– Menen magneettikuviin ja saan lausunnon huomenna. Sitten on spesialisteilla käyntiä ja mahdolliset muut hoidot. Huomenna tiedetään enemmän, Nousiainen kertoi.

Vamman seurauksena Nousiainen ja hänen opettajansa Kerttu Nieminen eivät esiintyneet lainkaan illan aikana, vaan käyttivät option, jolloin ohjelmassa voi olla yhden jakson ajan pois pakottavasta syystä.

Nyt tanssiparin tilanteesta on kuulunut huojentavia uutisia. 

– Saan jatkaa kisassa. Särkylääkkeillä mennään pari kuukautta. Pystyn tanssimaan kivun sallimissa rajoissa, Nousiainen kertoo.

Nousiaisen pohkeen lihaskalvosta löydettiin tutkimuksissa noin 8,5 senttimetrin repeämä. Lääkärin mukaan olisi kuitenkin toivottavaa, että Nousiainen aktivoi lihasta ja pysyy liikkeessä vammasta huolimatta.

– Tavallaan selvisimme säikähdyksellä, vaikka vamma löytyykin. Tämä on järjettömän suuri helpotus. Puolen vuorokauden aikana ehdin ajatella kaikenlaista. 

Nousiainen ja Nieminen valloittivat ensimmäisessä TTK-lähetyksessä wieninvalssilla. Katso suoritus videolta!

Nousiaisen diagnoosi oli valtava helpotus myös hänen opettajalleen Niemiselle. 

– Oli aikaimoinen ilta, yö ja aamukin vielä. Nukuin huonosti ja aamulla kävelin vain ympäri kämppääni miettien, mitä Mikon lääkärikäynnillä tapahtuu. Nyt tuntuu, että henki taas kulkee. Ihanaa, että saamme jatkaa, Nieminen kertaa.

Nieminen pohti kuluneen vuorokauden aikana sitä, mitä olisi opettajana voinut tehdä toisin. Jatkossa tanssipari aikoo hänen mukaansa pitää enemmän taukoja.

– Ajatuksia tämä herättää kyllä. Tulemme keskittymään aikaisempaa enenmmän palautumiseen. Innolla suunnittelemme kuitenkin jo uutta tanssia. 

Katsojia tanssipari haluaa kiittää mittavasta tuesta.

– Iso kiitos kaikille. On tullut ihania viestejä ja kannustusta. Tuntuu, että kaikki ovat eläneet tilanteemme mukana, kaksikko päättää.

Mitä ennen suoraa lähetystä tapahtui? Katso Tanssikuplasta: 

Jo ennen illan loppua paria uhkaa kisan päättyminen, kun pohkeessa tuntuu napsahdus. 1:43
Katso, mitä kulisseissa tapahtui onnettomuuden jälkeen

Tanssii Tähtien Kanssa MTV3-kanavalla ja MTV Katsomossa sunnuntaisin klo 19.30.

Lue myös:

    Uusimmat