Hyytelösammaleläimistä on jälleen tehty runsaasti havaintoja Vuoksen vesistössä ja Pirkanmaalla. Jopa metriseksi kasvava hyytelösammaleläin on vieraslaji, joka viihtyy runsasravinteisissa järvissä ja jokivesistöissä. Nykytietämyksen mukaan laji ei ole ihmiselle haitallinen.
Lempäälän Kirkkojärvellä katiskassa odottaa tavallisesta poikkeava saalis. Vaikuttava määrä hyytelösammaleläimiä.
— Kun ensimmäistä kertaa katiska oli täynnä niitä, niin en tiedä, oliko inhotus, mutta ehkä semmoinen, että ahaa, niitä on nyt meidänkin rannassa, kuvailee Kirkkojärven rannalla asuva Päivi Söderström.

Voi levittää loista lohikaloihin
Hyytelösammaleläin on peräisin Pohjois-Amerikasta. Suomessa se havaittiin ensimmäistä kertaa 2000-luvun alussa Saimaan kanavalla, jonne se oli tullut ehkä laivan painolastivesien mukana. Nyt laji on levittäytynyt Vuoksen vesistöön ja Pirkanmaalle. Nykytietämyksen mukaan laji ei ole ihmiselle haitallinen, mutta muuta harmia siitä voi olla.
— Ihmisille ne ovat lähinnä esteettinen haitta. Ne ovat epämiellyttävän oloisia, muttei vaarallisia. On kuitenkin mahdollista, että se voi kantaa loista, joka voi tartuttaa lohikaloihin munuaistautia. Muutama vuosi sitten tehdyssä tutkimuksessa tätä loista ei kuitenkaan löytynyt tutkituista yksilöistä eli hyvä tilanne siinä mielessä, mutta tällainen mahdollisuus on olemassa, toteaa vesitalousasiantuntija Anne Mäkynen Pirkanmaan ELY-keskuksesta.



