Mihin aikaan kannattaa mennä nukkumaan, jotta aamulla ei väsyttäisi? Tämä unitaulukko lupaa kertoa vastauksen: "Unenpuutteella on suurempi vaikutus terveyteesi kuin ehkä ymmärrätkään"
Tuntuuko siltä, että aamulla on vaikea päästä sängystä ylös? Tämä uusi työkalu kertoo sinulle tarkan ajan, jolloin sinun tulisi mennä nukkumaan, jos haluat herätä aamulla virkeänä.
Uutissivusto Mirror kertoo, että monelle saattaa jo pelkästään kellojen siirto sekoittaa unirytmin pahasti. Vaikka kyseessä on vain tunti, voi se aiheuttaa ongelmia joidenkin nukkumaanmenorutiineissa.
Verho ja kaihdinliike Hillary´s kehitti ammattilaisten kanssa ”laskimen”, joka kertoo tarkan ajan, jolloin sinun tulisi mennä nukkumaan riippuen siitä, mihin aikaan sinun täytyy herätä seuraavana aamuna.
Sivusto muistuttaa, että nukumme 90 minuutin sykleissä, ja meidän tulisi näitä syklejä saada viidestä kuuteen joka yö.
Unen merkitys luultua suurempi
– On tärkeää saada hyvät yöunet, koska tämä voi todella vaikuttaa seuraavan päivän toimintakykyyn. Hyvät yöunet vaikuttavat tuottavuuteen, keskittymiseen, kognitioon, eli se vaikuttaa melkein kaikkiin elämän osa-alueisiin, kertoo yrityksen uniasiantuntija Lucy Askew.
On monia muitakin asioita, joihin uni vaikuttaa. Riittävät yöunet alentavat riskiä sairastua esimerkiksi sydänsairauksiin ja auttavat pitämään immuunijärjestelmän vahvana. Hyvät yöunet ovat ennen kaikkea myös edellytys hyvään mielenterveyteen.
– Unenpuutteella on suurempi vaikutus terveyteesi kuin ehkä ymmärrätkään. Se ei vaikuta pelkästään seuraavan päivän toimintakykyyn, vaan se voi muuttaa ulkonäköä ja saada ihon ikääntymään nopeammin. Univaje voi aiheuttaa myös muita iho-ongelmia, kuten epäpuhtauksia, Askew varoittelee.
Vakavampiin terveysongelmiin, jotka liittyvät riittämättömään unensaantiin, kuuluvat korkea verenpaine, diabetes ja jopa sydänkohtaus.
– On myös tutkimuksia, jotka yhdistävät riittämättömän unensaannin masennukseen, Askew kertoo.
Milloin sitten tulisi mennä sänkyyn?
Tämän taulukko lupaa kertoa tarkan ajan, jolloin tulisi mennä nukkumaan, perustuen 90 minuutin unisykliin:
– Jos haluat nousta kuudelta aamulla, tulee sinun mennä nukkumaan joko kello 20.46, 22.16, 23.46 tai 1.16.
– Jos haluat nousta puoli seitsemältä, sinun tulee mennä nukkumaan joko kello 21.16, 22.46, 12.16 tai 1.46.
– Jos haluat nousta aamu seitsemältä, tulisi nukkumaan mennä joko kello 21.46, 23.16, 12.46 tai 2.16.
– Jos haluat nousta puoli kahdeksalta, tulisi sinun mennä nukkumaan joko kello 22.16, 23.46, 1.16 tai 2.46.
– Jos haluat nousta aamu kahdeksalta, tulisi mennä nukkumaan joko kello 22.46, 12.16, 1.46 tai 3.16.
– Jos haluat nousta puoli yhdeksältä aamulla, sinun tulisi mennä nukkumaan joko kello 23.16, 12.46, 2.16 tai 3.46.
– Jos haluat nukkua aamu yhdeksään, tulisi nukkumaan mennä joko kello 23.46, 1.16, 2.46 tai 4.16
Ja niin edelleen.
Jokainen löytää itselleen parhaimman unirytmin kokeilemalla ja kuuntelemalla itseään. Unen tarve on kuitenkin jokaisella ihmisellä yksilöllinen.
Uusimmat
-
22:14
Corey Perry passitettiin ulos – NHL-tähdestä vakava viesti julki
-
22:01
Pelicans NHL-lupaukselle upeaan paikkaan liigauran avausmaali – katsomossa erityinen vieras
-
21:55
Barcelona joutui paineen alle – kritisoitu maaliruisku hiljensi kaikki
-
21:47
Tommi Miettinen joutui taas murahtamaan – TPS:n pelistä ei löytynyt yhtään hyvää piirrettä
-
21:47
Ensitreffit-Riian puhelimesta löytyi deittisovellus Tinder – Töllötuomarit: "Aleksi loukkaantui täysin syystä"
-
21:31
Venäjällä närkästyttiin itärajan sulkemisesta – varaulkoministerin mielestä "järjetön" veto
-
21:30
Palestiinalaisjärjestöt vapauttivat lisää panttivankeja Gazassa – MTV seuraa sotaa
-
21:29
Äitiyspakkauksessa on jatkossa pallo, mutta mikä pallo? Näin kansanedustajat vastasivat
-
21:13
TUTO-pomolta vakuuttunut väite tulevasta: "Sen jälkeen olemme liigalisenssin haltija"
-
21:03
Sami Sykkö ja Miisa Grekov paljastavat, mille omille TTK-mokilleen he nykyisin nauravat
-
20:50
Ilves-tähti Eemeli Suomi alisti hattutempullaan JYPiä, TPS:lle taas ruma kotitappio – näin SM-liigassa pelattiin tiistaina
-
20:30
Me Naiset: Nanna ja Jere Karalahden ero on edelleen vireillä – Nanna avaa nyt syitä taustalla
-
20:23
Näin tuoretta liigalisenssisekoilua perustellaan – "Katsoimme vähän huonosti"
-
20:16
Suurseurassa tapahtui hämmästyttävä muodonmuutos – taustalla parjattu nimi: "Oli Euroopan yliarvostetuin hyökkääjä"
-
20:06
Poskien pullotus paljasti! Keittiössä vieraillut koira ei ollut ihan niin ovela kuin kuvitteli
-
20:05
Eemeli Suomen hurja pisteputki sen kuin venyy – iskenyt viime liigaotteluissa hirmuista jälkeä
-
20:00
Salkkarit-hahmon kidnappaaja selviää: "Mitä haluat minusta?"
-
19:38
Ryan Lasch teki erikoisen liigaennätyksen – TPS:ää viedään oikein kunnolla Turussa
-
19:38
Nina perheineen kunnostaa yli 300-vuotiasta taloa slow renovation -tyylillä – "Etenemme todella hitaasti"
-
19:28
Surkeasta ajosäästä seurasi kymmeniä liikenneturmia – Pohjanmaalla rekka ja kuorma-auto törmäsivät
-
Lataa lisää