"Mietin, minne paeta" – jalkapallo muutti perheväkivallan uhrin elämän

Parikymppinen Pankaj Mahajan pelkäsi pitkään mennä kotiinsa Keski-Intian kaupungin Nagpurin liepeillä. Pallotaituri löysi lopulta pakoreitin maailman suosituimmasta urheilulajista.

– Isälläni on ollut alkoholiongelma kymmenen vuotta. Juotuaan hän löi liikuntarajoitteista äitiäni, veljeäni ja minua. Silloin mietin, minne voisin paeta, Mahajan kertoo.

Vastaavanlaisia tarinoita kuulee Intiassa usein. Arvioiden mukaan noin 65 miljoonaa maan asukasta asuu slummeissa, joita leimaavat usein väkivalta, päihdeongelmat ja rikollisuus.

Mahajan löysi elämäänsä uuden suunnan kävellessään muutama vuosi sitten hiekkaisen jalkapallokentän ohi.

– Kun aloin pelata, en miettinyt kahteen tuntiin ongelmiani tai paljon käyttämääni tupakkaa. Mielessäni oli vain jalkapallo.

Takana unelmaturnaus

Nykyisin Mahajan on Slum Soccer -jalkapallojärjestön esimerkkipelaajia. Tilillä on esimerkiksi nappiin mennyt edustus vuoden 2013 asunnottomien MM-kisoissa, joka on maailmalla paikkansa vakiinnuttanut useiden kymmenien maiden amatööriturnaus.

Mahajanin kipparoima Intia päihitti viime vuoden kisoissa muun muassa lajin suurmaan Espanjan.

– Puolassa pelattu turnaus oli yksi elämäni hienoimmista hetkistä, keskikentällä viihtyvä pelaaja muistelee.

Vaikea tehtävä krikettimaassa

13 vuotta sitten perustetun Slum Soccer -järjestön tavoitteena on opettaa slummilapsille jalkapallon kautta muun muassa tasa-arvoa.

Slum Soccer on voittoa tavoittelematon jalkapallojärjestö, jonka päämaja on Nagpurissa.

Järjestön tavoitteena on tarjota slummilapsille mahdollisuus pelaamiseen ympäristössä, jossa virikkeitä on vaikea löytää.

Harjoituksiin ja peleihin osallistuville tarjotaan myös apua koulunkäynnissä ja esimerkiksi englannin opiskelussa.

– Usein köyhät lapset tuntevat olevansa huonompia ihmisiä. Alussa pelaamme heidän kanssaan peruspelejä. Tärkeintä, että he oppivat käyttämään ääntään. Ja ymmärtävät, että heilläkin on ääni, Slum Soccerin toimitusjohtaja Abhijeet Barse selittää.

Kriketin nimeen vannovassa maassa jalkapallon markkinointi ei ole aina helppoa.

– Monien vanhempien on vaikea ymmärtää, miksi lasten kannattaa ylipäänsä urheilla. Asenteet ovat vanhoillisia, mutta uskon, että menemme parempaan suuntaan, Barse pohtii.

Esimerkkiä muille

Nuorempia slummikasvatteja valmentavan Mahajanin tavoitteena on inspiroida muita vaikeuksissa olevia.

Mahajanin perheen ongelmat ovat edelleen olemassa. Erona on, että hän osaa käsitellä niitä muuten kuin pakenemalla päihteiden pariin. 

– Aloittaessaan täällä hän ei puhunut kenellekään. Hyvä, että uskalsi katsoa ihmisiä silmiin. Nyt hän haluaa kertoa tarinansa, jotta muut näkisivät, että kaikesta voi selvitä, Dhaval Raut Slum Soccer-järjestöstä sanoo. 

Lue myös:

    Uusimmat