Mies juotti lapsille viiniä ja raiskasi törkeästi leikin varjolla lapsensa 12-vuotiaan kaverin

Pikkutyttö meni kylään ystävänsä luokse ja joutui tämän isän raiskaamaksi. Mies sai yli kolmen vuoden vankeustuomion törkeästä raiskauksesta ja törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä lähes lähes seitsemän vuotta teon jälkeen.

Tapahtumat ajoittuvat vuodenvaihteeseen 2016–2017 Helsingissä, kun pikkutyttö kyläili samanikäisen kaverinsa luona Helsingissä. Lapset olivat tunteneet toisensa pienestä pitäen, samoin heidän perheensä.

Tapahtumailtana 12-vuotias tyttö oli yökylässä kaverinsa luona. Mies juotti lapsille punaviiniä illan aikana.

Tytöt leikkivät aluksi keskenään piilosta, sitten kaverin isä tuli leikkiin mukaan. Molemmat tytö menivät piiloon ja mies alkoi etsiä heitä.

Vieraana ollut 12-vuotias piiloutui sohvan sisälle. Kun mies tuli sohvan luokse, hän alkoi kopeloida piilossa olevaa lasta.

Tyttö ei päässyt pakoon

Mies hiplasi sohvaan piiloutuneen tytön rintoja paidan alta. Paniikkiin joutunut tyttö yritti kaivautua syvemmälle sohvan sisälle pakoon miehen kättä, mutta mies jatkoi kähmimistään.

Seuraavaksi miehen käsi työntyi pikkutytön housuihin ja sitten tytön sisälle.

– Iskä ei, sohvan sisälle piiloutunut uhri kuuli kaverinsa sanovan.

Mies hiplasi tytön alapäätä vaatteiden läpi vielä toisen kerran illan aikana.

Myöhemmin illalla tytöt kävivät keskenään saunassa ja vetäytyivät nukkumaan. Kun kaveri saattoi 12-vuotiasta kotiin seuraavana päivänä, tämä avautui tapahtuneesta.

Tytön mukaan kaveri kielsi 12-vuotiasta kertomasta isänsä tekemisistä kellekään ja sanoi, että kyseessä oli rikosasia.

Voimakasta ahdistusta

Pikkutyttö piti suunsa kiinni, mutta alkoi oireilla voimakkaasti tapahtuman jälkeen. Hän alkoi vältellä kaveriaan ja tämän isää.

Tyttö alkoi kärsiä voimakkaasta ahdistuksesta, joka vaikutti hänen jokapäiväiseen elämäänsä.

Oikeudessa todisti myös uhrin äiti, joka kertoi tyttärensä tulleen kyseisen uudenvuoden jälkeen kotiin järkyttyneenä. Äidin mukaan tytär ei halunnut enää osallistua mihinkään juhliin ja alkoi vältellä kyseistä tuttavaperhettä.

Äiti kertoi, että tytär alkoi käyttäytyä itsetuhoisesti ja inhota itseään. Hän myös vihjaili äidilleen moneen otteeseen, että kaikista asioista ei voi kertoa edes terapeutille.

Myös kaverit todistivat tytön oireilua. Lopulta tyttö avautui poikaystävälleen ja kavereilleen tapahtumista. Kun hän vuosien kuluttua kertoi niistä vihdoin myös äidilleen, äiti teki asiasta välittömästi rikosilmoituksen.

Mies kiisti kaiken

Seksuaaliväkivallasta syytetty mies kiisti oikeudessa kaikki rikokset.  Poliisille hän aluksi kiisti leikkineensä lasten kanssa piilosta, oikeudessa hän kuitenkin myönsi tämän.

Mies kiisti antaneensa viiniä lapsille ja väitti, että tyttö on keksinyt kaikki tapahtumat omasta päästään.

Oikeus kuuli asiassa useita todistajia, joista monet olivat uhrin kavereita. Tyttö oli kertonut eri aikoina heille tapahtumista häpeissään ja itseään syytellen.

Tyttö oli ollut oireilunsa takia psykiatrisessa hoidossa ja yrittänyt itsemurhaa vielä vuosia teon jälkeen. Lääkärinlausnnon mukaan tytön oireilu oli tyypillistä seksuaaliväkivallan kohteeksi joutuneelle lapselle.

Helsingin käräjäoikeus piti tytön ja todistajien kertomusta tapahtumista uskottavana. Lääkärinlausunto tuki asiaa. 

Sen sijaan miehen selityksiä oikeus piti epäuskottavina.  

Leikin varjolla uhriksi

Oikeus totesi erikseen tuomiossaan, että mies oli 39 vuotta uhriaan vanhempi. Oikeus piti tekoja törkeinä ottaen huomioon, että lapsi oli rikoksen tapahtumahetkellä hoidossa miehen luona.

Lisäksi lapsi oli tuntenut miehen koko elämänsä ja luotti tähän, mitä mies käytti törkeästi hyväkseen houkuttelemalla lapsen leikin varjolla uhriksi.

Helsingin käräjäoikeus tuomitsi  17. heinäkuuta 58-vuotiaan miehen törkeästä raiskauksesta ja törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä kolmen vuoden ja neljän kuukauden ehdottomaan vankeuteen. Oikeus määräsi 58-vuotiaan miehen heti vangittavaksi.

Mies joutuu maksamaan uhrille korvauksia yhteensä 13 500 euroa traumaperäisestä stressihäiriöstä ja kärsimyksestä.

MTV Uutiset ei kerro miehen nimeä suojellakseen lapsiuhrin yksityisyyttä.

Lue myös:

    Uusimmat