Mies ajoi tuttavansa yli ja sytytti hänen asuntonsa palamaan

Poliisi epäilee ypäjäläisen 20-vuotiaan miehen ajaneen tahallaan henkilöautolla 24-vuotiaan miehen päälle Ypäjänkyläntiellä eilen hieman ennen iltayhdeksää.

Poliisin ja pelastushenkilöstön saapuessa paikalle sekä epäilty että asianomistaja olivat poistuneet paikalta. Miehet tunsivat toisensa entuudestaan ja tapahtumaa oli edeltänyt riita.

Yliajon uhrin vammoista ei ole vielä tarkempaa tietoa. Hän on ollut sairaalahoidossa.

Poliisi epäilee, että yliajosta epäilty mies sytytti myöhemmin yöllä yliajamansa miehen asuintalon palamaan. Palo oli sytytetty ulkoapäin ja se ehti levitä talon kattorakenteisiin, kunnes palokunta sai sammutettua palon.

Talo on puurakenteinen paritalo ja sen toisessa asunnossa oli asukas paikalla. Hän pääsi asuntoonsa sammutustöiden jälkeen. Yliajon uhrina olleen miehen asunto oli tapahtuma-aikaan tyhjillään. Asunto kärsi savu- ja vesivahinkoja.

Poliisi tavoitti epäillyn pitkän takaa-ajon jälkeen tänä aamuna viideltä, kun epäilty ajoi poliisin virittämään piikkimattoon. Enimmillään epäillyn nopeus oli 150 kilometriä tunnissa alueella, jolla nopeusrajoitus on 80 tuntikilometriä.

Takaa-ajo eteni pikkuteillä Ypäjällä ja Loimaalla, päättyen Ypäjälle. Epäilty puhalsi alkometriin 1,17 promillea. Kiinniottotilanteessa jouduttiin käyttämään poliisikoiraa.

Tilanteeseen osallistui useita partioita Kanta-Hämeen poliisilaitokselta.

Kiinni otettu on pidätetty ja poliisi tutkii asiaa muun muassa tapon yrityksenä, tuhotyönä, törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena sekä rattijuopumuksena. Sekä uhri että epäilty ovat poliisille entuudestaan tuttuja.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat