Metsästäjiä patistetaan hoitamaan riistalajien elinympäristöjä

Metsästys on suosittu harrastus, mutta se ei houkuttele, jos saalista ei tule. Esimerkiksi metsäkanalintujen määrä on monilla alueilla vähentynyt huolestuttavasti. Nyt metsästäjiä houkutellaan hoitamaan metsäkanalintujen elinympäristöjä Riistaa reunoilta -hankkeessa. Soiden ja metsien sekä peltojen ja metsien väliset vaihettumisvyöhykkeet ovat tärkeitä metsäkanalintujen poikasten elinympäristöjä. Yleensä metsä alkaa heti pellon reunasta. Samoin suon ja metsän raja on selvä. Nyt Suomen riistakeskus neuvoo maanomistajia hoitamaan tiluksiaan niin, että rajat ovat pehmeämpiä.

- Tämä suon reuna on hakkuussa jätetty koskemattomaksi. Reunassa on puita ja suojaava varpukasvusto jäljellä. Suolla oleva metsäoja laitetaan umpeen, kertoo maanomistaja Fredrik von Limburg Stirum Kosken kartanosta Salosta.

Hänen maillaan tehdään parhaillaan metsäkanalintuja hyödyttäviä hoitotoimia. Isäntä on innokas metsästäjä.

- Toivon, että teeri palaa tänne. Täällä on joskus ollut teeren soidinpaikka, mutta suon umpeenkasvu on karkoittanut linnut, kertoo von Limburg Stirum.

Suojaa ja ruokaa metsäkanalinnuille

Suomen Riistakeskuksen arvion mukaan vain 10 prosenttia vaihettumisvyöhykkeistä on Suomessa säilynyt.

- Kunnostamalla vaihettumisvyöhykkeitä saadaan suuret hyödyt pienillä kuluilla. Metsäkanalinnut tarvitsevat suojaa ja ruokaa. Myös puuston koko- ja lajivaihtelu on tärkeää linnuille, sanoo erikoissuunnittelija Marko Svensberg

Suomen riistakeskuksesta.

Kosken kartanon mailla myös pellon ja metsän välinen reuna on hoidettu riistaa ajatellen.

- Havupuut on poistettu pellon reunalta ja siellä kasvaa vesakkoa hirviä varten. Onhan tämä jonkinlainen uhraus metsätaloudessa, ettei hyödynnä kaikkia neliöitä metsänhoidolle. Toisaalta tämä hyödyttää peltoviljelyä, kun tiheän reunametsän varjostus pellolle vähenee, arvioi Kosken kartanon isäntä.

Sillä, miten metsästäjät hoitavat metsiään ja peltojaan, on suuri merkitys. Metsästyksen harrastajat nimittäin omistavat jo kolmasosan Suomen pinta-alasta.

Lue myös:

    Uusimmat