Metsäohjelman toteuttaminen vaatii miljardeja

Ensi viikolla hallituksen iltakouluun tulevan kansallisen metsäohjelman kynnyskysymys on Etelä-Suomen metsien tuleva suojelu. Paavo Lipposen hallituksen viimeinen suuri periaatelinjaus jää kokonaan tulevien hallitusten suojelupäätösten armoille. Metsäohjelman toteuttaminen edellyttää tulevilta hallituksilta miljardiluokan satsausta suojeluun.

Metsäohjelmasta on syntymässä sopu, joka toistaiseksi tyydyttää kaikkia osapuolia. Ministerityöryhmässä viilattu esitys tulee koko hallitukseen ilman suuria riitoja.

Ohjelman vahvuutena pidetään avointa ja laajaa valmistelua. Pahin puute on se, että nykyinen hallitus ei saa ohjelmaa liikkeelle. Seuraava hallitus joutuukin ensi töikseen päättämään montako miljardia markkaa Etelä-Suomen metsien suojeluun käytetään. Lipposen hallitus teki jo yli kolmen miljardin päätökset.

Lisäohjelman arvioidaan tuovan jopa 10.000 uutta työpaikkaa, mutta aikajännekin on 10 vuotta. Valtiovallan hyvistä aikeista huolimatta, metsäteollisuus ja yritykset päättävät lopulta liikkuu puu ja käykö se pyydyksiin.

Mtesänomistajat pitävät tulevaa lisäsuojelua ohjelman pahimpana miinana. Puun myyjiltä odotetaan silti vuosittain noin 400 miljoonan markan lisäinvestointeja omiin metsiin. Siinä lieneekin metsäohjelman toinen sudenkuoppa, kun esimerkiksi harvennuksista saatava kuitupuu ei mene kaupaksi.
(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat