Ensimmäisellä täydellä SM-liigakaudellaan heti Leijonien MM-miehistöön murtautunut Konsta Helenius on täysin valmis NHL:ään, sanoo 17-vuotiasta Jukureissa valmentanut Olli Jokinen.
Heleniuksella on edessään jo kauden kolmannet arvokisat, kun alle 18- ja 20-vuotiaiden MM-kisoja seurasi kutsu miesten MM-karkeloihin Tshekkiin.
Teinitähti on ollut rajun kuormituksen kohteena, mutta Olli Jokinen uskoo Heleniuksen vakuuttavan myös Leijonissa, jos pelivastuuta kisoissa tulee.
– Ei tuollaisella jätkällä ole paineita mistään. On kiva nähdä se lapsenomaisuus ja heittäytyminen juttuun. Mitä kovempi paikka, niin sitä paremmin hän pelaa, Jokinen toteaa.
Tästä syystä pitkän ja menestyksekkään NHL-uran tehneellä Jokisella ei ole pienintäkään epäilystä Heleniuksen valmiuksista ottaa seuraavaa askelta urallaan heti tulevana syksynä. Tappara-kasvatti omaa jo nyt ammattimaisen asenteen ravinnon, levon ja harjoittelun yhdistämiseksi.
Helenius on 2006 syntyneenä vasta tänä kesänä varausikäinen NHL:ään.
– Kyllä hän tulee varmasti olemaan franchise-pelaaja siihen joukkueeseen, johon hän menee. Uskon erittäin vahvasti, kuten sanoin jo marraskuussa, että hän tulee pelaamaan NHL:ssä ensi vuonna.
– Sille joukkueelle, joka hänet varaa ja saa, tulee myös yllätyksenä syyskuussa harjoitusleirillä, että kuinka hyvä pelaaja hän on, Jokinen lupaa.
Tappara loistava vaihtoehto
Heleniusta ei ole povattu eri NHL-medioiden arvioissa aivan kärkipään varaukseksi, mutta kevään otteet ja varsinkin mahdolliset onnistumiset miesten MM-kisoissa saattavat vielä nostaa hänen osakkeitaan.
Tiistain arvonnassa kolme ensimmäistä varausvuoroa menivät järjestyksessä San Joselle, Chicagolle ja Anaheimille. Jokinen arvelee, ettei alla olevalla listalla kärkikymmenikön ulkopuolella olevien kannata ainakaan haaveilla Heleniuksen saamisesta:
– Numerolla ei periaatteessa ole minkäänlaista merkitystä. Hän tulee olemaan ihan kärkivarauksia ensimmäisestä sijasta kymmenenteen. Se riippuu ihan siitä, ketkä siellä ovat varaamassa, mutta ei hän yli kympin numerolla tule menemään.
Jukureissa lainasopimuksella pelanneella Heleniuksella on voimassa oleva sopimus Tapparan kanssa. Mikäli paikka NHL:stä ei avaudu vielä tulevalle kaudelle, Jokinen pitää Rikard Grönborgin valmentamaa Tapparaa loistavana vaihtoehtona.
– Jos hän ei jostain kumman syystä NHL-paikkaa saa, niin hänellä on aivan loistava ympäristö ja valmennus olla Tampereella, missä myös tehdään duunia ja missä on mahdollisuus oikeasti menestyä ja voittaa jotain. Siellä on valmentaja, joka ajattelee pelistä ja yksilöistä nimenomaan niin, miten Pohjois-Amerikassa toimitaan.
– Arvostan itse Grönborgia todella korkealle. Hän on minulle hyvä kaveri. Olemme paljon puhuneet pelistä ja pitäneet yhteyttä kauden aikana. Konsta on kyllä hyvissä käsissä myös siellä, Jokinen uskoo.
– Hänellä on oikeastaan aika hyvin asiat tällä hetkellä jääkiekkoilijana. Hän pystyy aika rennosti ja paineettomasti lähteä hakemaan NHL-paikkaa. Jos se ei tule ja toteudu, niin hänellä on loistava ympäristö olla Tapparassa.
Liiga-videot
-
Lataa lisää
Uusimmat
-
17:32
Lidliltä tärkeä muistutus kaupan kassalla myytävistä muovipusseista
-
17:26
HJK:n valmentajasekoilu päättyi tuplapotkuihin – Aki Riihilahti selvittää tehtyjä virheitä: "Minä olen vastuussa"
-
17:16
Omakanta-palvelun häiriö on päättynyt
-
17:11
Leijonien vastustajalle merkittävä päätös: Kevin Fialan kurinpitoasia ratkaistu
-
16:47
Google investoi miljardin Haminan datakeskukseen – Orpo: Erittäin hieno uutinen Suomelle
-
16:45
Käärijän lomakuva herätti fanien huolen – "Muistakaa jätkät ne…"
-
16:43
Lähijunia peruttu pääkaupunkiseudulla
-
16:39
Kaksi vangittu Kärsämäen kiinniottotilanteesta, jossa poliisi ampui ihmistä – aseenkäyttö selvitetään
-
16:38
OP: Asuntosijoittajat palaamassa markkinoille
-
16:32
Netanjahulle ja Hamasin johdolle vaaditaan pidätysmääräystä
-
16:30
Miesten outo öinen liikehdintä hermostutti naapurustoa – poliisin ratsia paljasti, ettei kyse ollutkaan prostituutiosta
-
16:26
Lentomatkustajat kuvasivat järkyttävän näyn: Koneen moottori syttyi tuleen kesken lennon Intiassa
-
16:21
Assange sai luvan jäädä toistaiseksi Britanniaan
-
16:20
Tove Janssonin lapsuudenkoti myynnissä – tältä miljoona-asunto Helsingin ytimessä näyttää
-
16:15
Jos ostit tämän tuotteen Rustasta, älä käytä
-
15:57
Unkarilaiset pyörittivät laajaa paritusrinkiä Suomessa vuosien ajan – rikoshyöty 800 000 euroa
-
15:40
Lännen Media: Vornanen ei kadu ampumista
-
15:31
Kompastuuko Tre Kronor tähän MM-kisoissa? Samassa tilastossa myös pelote Leijonille
-
15:25
Frendit-tähti Courteney Cox tuntee yhä edesmenneen Matthew Perryn läsnäolon: "Hän vierailee luonani paljon"
-
15:18
Helena Petäistön kolumni: Putin alistui kerjäläisen rooliin
-
Lataa lisää