Metran Sanitec tähtää pörssiin

Metra-konsernin jakautuminen kolmeksi pörssiyhtiöksi etenee. Konsernin kylpyhuonetuoteyhtiö Sanitec muutetaan itsenäiseksi julkiseksi osakeyhtiöksi, jolle aiotaan hakea listausta Helsingin pörssissä.

Alustavan suunnitelman mukaan Metra myy omistamiaan Sanitecin osakkeita ja Sanitec laskee samalla liikkeeseen osakeannin. Metran omistusosuus Sanitecista laskee järjestelyn myötä nykyisestä sadasta prosentista hieman alle 75 prosenttiin. Myöhemmin Metran tavoitteena on alentaa omistustaan vähitellen alle 50 prosenttiin. Alustavan aikataulun mukaan Sanitecin osakeanti ja myynti alkaisi 21. kesäkuuta ja yhtiön osakkeiden noteeraus Helsingin pörssissä heinäkuun puoliväliin mennessä.

Metra ilmoitti viime vuoden toukokuussa jakautuvansa kolmeksi erilliseksi pörssiyhtiöksi eli Wärtsilä NSD:hen, Saniteciin ja Metra Investiin. Jakautuminen oli alun perin määrä toteuttaa vuoden kuluessa, mutta sitä jouduttiin lykkäämään diesel- ja kaasumoottoreita valmistavan Wärtsilä NSD:n vaikeuksien vuoksi.

Sanitecin liikevaihto oli viime vuonna 3,4 miljardia markkaa ja liikevoitto 461 miljoonaa. Monikansallisella ryhmällä on 27 tehdasta ja 31 myynti- ja markkinointiyhtiötä pääosin Euroopassa.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat