Merenkulkulaitoksen talouspäällikkö kertoi laskutussotkuista

Merenkulkulaitoksen uuden talouspäällikön mukaan miltei kaikki laitoksen laskut norjalaisille oli lähetetty vuosien ajan myöhässä ja osa oli jäänyt kokonaan laskuttamatta.

Merenkulkulaitoksen lahjusoikeudenkäynnissä Helsingin käräjäoikeudessa kuultiin aamulla laitoksen uutta talouspäällikköä, joka on selvitellyt laitoksen laskutusepäselvyyksiä kesästä 2000 lahjusepäilyjen ilmitulon jälkeen.

Epäselvyydet liittyivät suomalaisten monitoimimurtajien vuokraukseen norjalaiselle DSND-varustamolle.

Talouspäällikön mukaan miltei kaikki laskut norjalaisille oli lähetetty vuosien ajan myöhässä ja osa niistä oli jäänyt kokonaan laskuttamatta. Merenkulkulaitoksen kolmen johtajan epäillään ottaneen norjalaisilta vastaan lahjuksia samaan aikaan kun laitoksella oli norjalaisilta miljoonien viivästyskorkosaatavat. Johtajat ovat kiistäneet syytteet.

Oikeudessa kuultiin aamupäivällä myös laitoksen taloustarkastajana toiminutta miestä, jonka huoneesta löytyi aikoinaan jätesäkillinen selvittämätöntä laskutusmateriaalia. Hän myönsi, että laskutus oli päässyt riistäytymään käsistä.

Hänen mukaansa lahjussyytteessä olevat liikenneosaston päällikkö Lennart Hagelstam ja apulaisjohtaja Eeropekka Koivumäki tiesivät norjalaisten maksujen myöhästelyistä.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat