Mellastava nuorisojoukko piinaa forssalaisia

Teinien toilailut ovat paisuneet isoksi ilmiöksi Forssassa, missä jopa parinkymmenen hengen nuorisojengi on riivannut jo viime syksystä lähtien. Poliisi joutuu paimentamaan nuorisojoukkiota lähes päivittäin.

– Ajetaan pyörillä urheiluhallin sisällä, rikotaan paikkoja, ammutaan raketteja sisätiloissa ja huudellaan ihmisille. Aivan päätöntä touhua, kertoo vanhempi konstaapeli Sirkku Nurmi Forssan poliisilaitokselta.

Ilkivallan teot ovat Forssassa keskittyneet Kuhalan koulun ja urheilutalo Feeniksin edustalle. Nuoret ovat vandalisoineet myös ostoskeskusten aula- ja eteistiloissa.

– Jos partiointia lisätään yhdelle alueelle, nuoret siirtyvät toisaalle. Heillä on ollut sellainen harhaluulo, että saavat tehdä mitä haluavat. Harhaluulot karsitaan pois, lait ja säännöt kuuluvat myös nuorille.

– Nuorten arvostus auktoriteetteja ja sääntöjä kohtaan on huonontunut, Nurmi sanoo.

Peli kovenee

Nuoret ovat aiheuttaneet pelkoa forssalaisissa. Ilmiö on ikävä, jos ulkona liikkumista alkaa pelkäämään nuorisojengin ilkivallan vuoksi.

– Erityisesti vanhemmat ihmiset pelkää, jos nuorisoporukka lähtee perään ja huutelee. Kun kävelee kauppaan, niin eihän sellaisesta joukkiosta uskalla ohi mennä.

– Nuoret eivät ole kenellekään tehneet mitään, mutta kun on iso joukko kyseessä, niin kyllä se lisää turvattomuuden tunnetta, Nurmi kertoo.

Poliisi on käyttänyt matalan kynnyksen mallia nuorison ilkivallan kitkemiseksi. Aluksi yhteyttä otetaan lapsen vanhempiin ja tarvittaessa nuorta pyydetään poliisilaitokselle keskustelemaan.

– Tuodaan nuorille esille se, että peli kovenee. Ensimmäisillä kerroilla on aika lempeätä juttelua. Mutta kun ikää tulee lisää ja jos ei ollenkaan ota opikseen, niin varmasti peli kovenee.

– Kyllä se on kuitenkin monelle iso juttu tulla poliisilaitokselle selvittelemään tilannetta. Keskustelulla on ollut hyvä vaikutus, pääsääntöisesti kertajuttelu riittää, vanhempi konstaapeli Sirkku Nurmi kertoo.

Mukana myös lapsia

Nuorisojengin jäsenet ovat teini-ikäisiä, mutta nuorimmat ilkivallantekijät ovat olleet vain 12-vuotiaita.

– 12-vuotiaan pitäisi vielä leikkiä, eikä olla mukana tuollaisessa pölhöilyporukassa. Vanhemmat ovat puuttuneet nuorisojoukon toimiin kiristämällä kotiintuloaikoja, mutta ilkivallanteko on usein keskittynyt alkuiltaan.

Nurmen mukaan nuorisojoukon pahanteko on lisääntynyt vuosien varrella. Poliisin puuttuminen tilanteeseen on kuitenkin hiljalleen vähentänyt jengin mellastamista.

– Ainahan nuoret ovat hakeneet rajojaan, mutta tässä tapauksessa ilkivalta on riistäytynyt käsistä. Kulttuuri ja yhteiskunta on muuttunut, joten se näkyy tällaisena ilmiönä, Nurmi pohtii.


Lue myös:

    Uusimmat