Melania Trump kampanjoi nettikiusaamista vastaan – joutui someryöpytyksen kohteeksi: "Olisit paljon uskottavampi, jos…"

Tällaisen kukkakimpun presidentti Niinistö ojensi Melania Trumpille 0:44
Melania Trump sai kukkasia presidentti Sauli Niinistöltä.

Melania Trump ei säästynyt Twitter-kohulta. Presidentin vaimo yritti ajaa hyvää asiaa, mutta joutuikin ryöpytyksen kohteeksi. 

Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin puoliso Melania Trump jakoi Twitterissä yhteiskuvan laulajatähti Billy Ray Cyrusin kanssa. Mies tunnetaan poptähti Miley Cyruksen isänä.

Melania Trump ja Billy Ray Cyrus tapasivat Valkoisessa talossa, missä he keskustelivat verkkokiusaamisesta. Tapaaminen oli osa presidentin vaimon lanseeraamaa Be Best -kampanjaa, joka keskittyy lasten kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin.

Vierailun aikana he tutustuivat myös perheeseen, jonka poika oli tehnyt itsemurhan verkossa tapahtuneen kiusaamisen takia.

– Eilen Billy Ray Cyrus esitteli minut Smithin perheelle, joka kertoi heidän rakkaansa menetyksestä verkkokiusaamisen takia. Opettamalla positiivista verkkokäyttäytymistä voimme turvata lastemme tulevaisuuden, Yhdysvaltain ensimmäinen nainen kirjoitti Twitterissä.

Laulaja Ray Cyrus kiitteli myös Twitterissä Melania tapaamisesta ja naisen ideoita, joilla pyritään luomaan Amerikasta parempi paikka nuorille.

Molempien viestit saivatkin pian melkoisen ryöpytyksen seuraajilta. Useissa tviiteissä kritisoidaan Melania siitä, ettei hän ole puuttunut aviomiehensä Donald Trumpin kärkkäisiin viesteihin sosiaalisessa mediassa.

– Olisit paljon uskottavampi, jos välittäisit tämän viestin ensin kotona, kommenttiketjussa todetaan.

– Tämän täytyy olla satiiria, kommenteissa ihmetellään.

– Kai vitsailet? Jos kuitenkin puhuisit asiasta ensin kotona ruokapöydässä? eräs seuraaja sivaltaa.

Lähde: Express

Lue myös:

    Uusimmat