Meksikolaiselta maatilalta löytyi noin 60 ruumista

Meksikosta on löytynyt useita joukkohautoja, joista on kaivettu esiin noin 60 ihmisen ruumiit. Löytö tehtiin Tamaulipasin osavaltiossa lähellä Yhdysvaltain rajaa, kertoivat viranomaiset eilen. Kuolleiden määrän pelätään nousevan.

Osavaltion syyttäjän mukaan yli kymmenen ihmistä on pidätetty tapaukseen liittyen. Saman operaation yhteydessä vapautettiin viisi panttivankia.

Ruumiit löytyivät San Fernandossa sijaitsevalta karjatilalta. Samassa kaupungissa tapettiin viime vuonna kymmeniä siirtolaisia, jotka kieltäytyivät työskentelemästä huumekauppiaille.

Alueella on viime aikoina kadonnut useita linja-autoja. Poliisin mukaan paikalta on löydetty kaikkiaan kahdeksan joukkohautaa. Vasta kolmen haudan ruumiit oli tiettävästi saatu laskettua.

Meksikon huumeväkivaltaisuudet ovat vaatineet noin 35000 kuolonuhria sen jälkeen, kun presidentti Felipe Calderon käynnisti sodan järjestäytynyttä rikollisuutta vastaan vuonna 2006.

(MTV3 - STT - AFP)

Meksikolaiset ovat osoittaneet mieltään huumeväkivaltaa vastaan maan pääkaupungissa:

Lue myös:

    Uusimmat