Meksiko vapaaehtoisesti mukaan päästötalkoisiin

Meksiko on ilmoittanut vähentävänsä päästöjään kahdeksan prosenttia. Meksiko on ensimmäinen kehitysmaa, joka on sitoutunut päästöjensä vähennykseen. Kehitysmailla ei ole pakollisia päästövähennystavoitteita.

Bonnin kansainvälisissä ilmastoneuvotteluissa on keskusteltu koko kesäkuun alku teollisuusmaiden päästöjen vähentämisestä. Kaikki kehittyneet maat, joukossaan muun muassa Venäjä ja Uusi-Seelanti, eivät ole vielä kertoneet vähennysaikeistaan.

Japani tuotti tällä kertaa neuvotteluissa pettymyksen. Se ilmoitti vähentävänsä päästöjä niin ikään kahdeksan prosenttia vuoden 2005 tasosta. Japanin aikomus on kaukana teollisuusmaille yhteisesti esitetystä 25 - 40 prosentin tavoitteesta.

Kehitysmaiden ilmastotoimien rahoituskeskustelut eivät vielä edenneet. Teollisuusmaat tahtovat, että kehitysmaat määrittelevät miten ne aikovat käyttää ilmastorahaa ennen kuin sitä saavat.

Seuraava ilmastokokous pidetään Bonnissa elokuun alussa. Neuvottelut pohjustavat joulukuussa pidettävää suurta Kööpenhaminan ilmastokokousta, jossa on tarkoitus sorvata maailmanlaajuinen ilmastosopimus.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat