Mehiläiskuningatar-syndrooma: Naispomo voi kampittaa toisen naisen uran

Tuoreen tutkimuksen mukaan naispuolinen esimies kariuttaa toisten naistyöntekijöiden ylenemismahdollisuuksia miespuolista esimiestä helpommin. Naisjohtajat auttavatkin todennäköisemmin miespuolisia alaisiaan kuin naisia.

Social Science Research -lehdessä julkaistusta tutkimuksesta kertoo brittilehti Daily Mail verkkosivuillaan. Tutkimuksen löydökset vahvistavat aiempia todisteita, joiden mukaan niin sanottu mehiläiskuningatar-syndrooma voi osoittautua suureksi esteeksi naistyöntekijöiden urakehitykselle.

Cincinnatin yliopiston psykologien mukaan naispomot eivät yleensä suinkaan rohkaise muita kunnianhimoisia naisia, vaan alkavatkin jarruttaa heitä.

Tutkijoiden mukaan toiminnan taustalla on kilpailun estäminen ja se, että johtotehtävissä olevat naiset haluavat sopia samaan joukkoon mieskollegojensa kanssa. Tämän takia naispomot tukevat mieluummin miestyöntekijöitä.

Tutkimukseen vastasi 2 000 työntekijää Yhdysvalloista.

Vuonna 2008 saksalaiset tutkijat kertoivat tutkimuksestaan, jonka mukaan naisjohtajan alaisuudessa työskennelleet naiset kärsivät enemmän terveysongelmista kuin sellaiset naiset, joilla oli miespuolinen esimies.

Viime vuonna brittiläisessä tutkimuksessa todettiin, että kaksi kolmesta naistyöntekijästä piti miespuolista johtajaa parempana.

Työpaikkapsykologian asiantuntija Cary Cooper Lancasterin yliopistosta kertoo, että löydökset saattavat johtua siitä, että naisjohtajat eivät halua joutua syytetyksi toisten naistyöntekijöiden suosimisesta.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat