Medi-Helin kopterit eivät pääse tehtävälennoille

Ilmailuviranomainen on päättänyt, että Medi-Helin kopterit pysyvät maassa ainakin ensi viikkoon asti. Lento-operaattori aloitti luvanhaun myöhässä. Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun lentotoimintaan tulee katko.

Lentoturvallisuushallinnon mukaan Medi-Helin lääkärihelikopterit eivät pääse tehtävälennoille ainakaan tämän viikon aikana. Tauko voi venyä pidemmäksikin. Lentotauko johtuu siitä, että Medi-Heli-yhdistyksen lento-operaattorin Skärgårdshavets Helikoptertjänstin (SHT:n) uudet kopterit eivät ole vielä saaneet hyväksyntää huolto-organisaatiolleen. Ilmailuviranomaisten mukaan lupia on haettu myöhään.

- Emme ole vieläkään saaneet kaikkia tarvittavia asiakirjoja ja vastauksia. Emme voi jatkaa asian käsittelyä ennen ensi viikkoa, kertoi ilmailuinsinööri Ilkka Aittola Ilmailulaitoksen lentoturvallisuushallinnosta. Esimerkiksi vastaukset tarkastuksissa tehtyihin huomautuksiin puuttuivat lentoturvallisuushallinnosta vielä keskiviikkona.

Aittola ei osaa arvioida, milloin lääkärikopterit pääsevät taas ilmaan.

- Riippuu mitä ja miten he vastaavat. Tämä ei ole yksinomaan meistä kiinni.

Medi-Heli ry:n toiminnanjohtaja Risto Manninen harmittelee sitä, että lento-operaattori lähti luvanhakuprosessiin turhan myöhään.

- Tämä on ihan puhtaasti lento-operaattorin asia. Operaattori on lähtenyt lupa-asiassa liian myöhään liikkeelle ja varannut siihen liian vähän aikaa. Mannisen mukaan tilanteesta ja siitä mahdollisesti aiheutuvista seurauksista keskustellaan vielä SHT:n kanssa. Sopimus SHT:n kanssa loppuu vuodenvaihteessa. Sen jälkeen on tarkoitus käynnistää Medi-Helin itse omistaman lento-operaattoriyhtiön toiminta.

Lääkintäkopterin puuttuminen voi vaarantaa potilaan hengen

- Jos jotain hyvää haluaa hakea, niin on hyvä, että katko osui tähän vuodenaikaan, kun sääolojen vuoksi helikopteria ei monesti voi muutenkaan käyttää. Jos helikopterilla ei voi syystä tai toisesta lentää, Medi-Heli hoitaa saamansa tehtävät autolla, sanoo Risto Manninen.

Medi-Helin kopterit saavat hälytyksen tehtäviin, joissa hätäkeskukset arvioivat olevan hengenvaaran. Mannisen mukaan kopterien puuttuminen ei toistaiseksi ole aiheuttanut vaaraa pelastustoimen potilaille. Lääkintäkopterin puuttuminen voi kuitenkin jossain tapauksessa jopa vaarantaa potilaan hengen.

- Riskihän tämä väistämättä on, ei siitä mihinkään pääse. Tilanne ei ole hyvä, Manninen myöntää.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat