Max Verstappenilta rajua tekstiä Ferrarista: "Näin käy, kun lopettaa huijaamisen!"

Red Bullin Max Verstappen kokee Ferrarin huijanneen edellisinä F1-viikonloppuina, joissa italialaistalli löi yhtäkkiä pöytään monissa epäilyksiä herättänyttä vauhtia.

Ferrari-kuskit ottivat peräti kuusi paalupaikkaa putkeen ennen kuin Mercedeksen Valtteri Bottas ajoi USA:n GP:n aika-ajoissa ykköseksi. USA:n kisassa Ferrarin vauhti oli hälyttävästi hukassa.

Vettel joutui keskeyttämään oikean puolen takaripustusten katkettua, mutta neljänneksi jääneellä Charles Leclercilläkään ei ollut mitään asiaa palkintokoroketaisteluun.

Kolmanneksi Austinissa sijoittunut Red Bullin Max Verstappen antoi tämän jälkeen palaa.

– Näin käy, kun lopettaa huijaamisen! Verstappen vastasi Ziggo Sportin udeltua Ferrarin vauhdin äkillisestä laskusta.

– Onneksi sitä tarkkaillaan nyt kunnolla, mutta meidän täytyy pitää silmät auki, hollantilainen jatkoi Ferrarista.

Ferrarin poikkeuksellisen kova suoranopeus ehti herättää viime kuukausina epäilyksiä myös mahdollisesta sääntöjen kiertämisestä.

Red Bull teki Kansainväliselle autoliitolle FIA:lle kyselyn polttoainevirtausten rajoituksista, mikä oli täsmäisku Ferraria kohtaan. FIA julkaisi vasta direktiivin ja tarkennetun ohjeistuksen moottoreita koskien.

Sattumaa tai ei, Austinissa Ferrari ei ollut suorilla niin vahva kuin aiemmissa kisoissa. Samasta asiasta ehti viikonlopun aikana puhua myös uransa kuudennen maailmanmestaruuden varmistanut Mercedeksen Lewis Hamilton.

Lue myös:

    Uusimmat