Matkatoimistoilla yhä yli 200 tavoittamatta

Tietoja päivitetään esimerkiksi niiden matkustajien tiedoilla, jotka ovat saapuneet Suomeen yön lennoilla.

Suurimmilta matkatoimistoilta on edelleen tavoittamatta yli 200 suomalaista turistia Thaimaan tuhoalueella. Lukuja tavoitetuista on päivän aikana päivitetty jatkuvasti muun muassa tiedoilla, joita on saatu yön aikana lennoilla mukana olleista ja Thaimaasta, kerrotaan Aurinkomatkoilta, Tjäreborgilta ja Finnmatkoilta.

Omaiset ovat saaneet yhteyden osaan matkanjärjestäjiltä kadoksissa oleviin ihmisiin. Tjäreborgilla oli tänä aamuna Phuketissa tavoittamatta 57 ihmistä, kertoo yhtiön talousjohtaja Ann Storsjö. Tjäreborgilla ei ole ollut ryhmämatkoja pahiten tuhoutuneeseen Khao Lakiin, mutta Storsjön mukaan siellä on voinut olla turisteja käymässä. Tjäreborgin koko henkilökunta on tavoitettu.

Storsjön mukaan tänään on tullut tietoja sellaisten suomalaisten löytymisestä, joista vielä aamulla ei ollut saatu tietoon nimiä tai heidän matkanjärjestäjiään. Suomalaisia löytyy koko ajan muun muassa sairaaloista ja evakuointikeskuksista.

Aurinkomatkojen Thaimaan matkailijoista tavoittamatta oli keskiviikkoaamuna 23, kertoo johtaja Tom Selänniemi. Heistä suurin osa on ollut matkalla Khao Lakissa.

- Tilanne elää koko ajan ja ihmisiä tavoitetaan. Esimerkiksi tiistaina Khao Lakistakin oli tavoittamatta vielä noin 40 ihmistä, Selänniemi sanoo. Aurinkomatkojen henkilökuntaa ei ole kateissa.

Yli tuhat evakuoitu

Finnmatkoilla oli eilisiltana tavoittamatta 100-150 sellaista matkailijaa, joihin omaisetkaan eivät olleet saaneet yhteyttä. Finnmatkoilla oli aamulla kateissa yksi suomalainen opas ja useita pohjoismaalaisia oppaita.

Deturin Phuketissa olleista matkustajista tavoittamatta oli markkinointijohtaja Kaj Horsman mukaan tänä aamuna enää yksi. Matkatoimisto Arean matkustajista tavoittamatta on kolme, jotka vt. viestintäpäällikkö Jouni Immosen mukaan eivät kuitenkaan ole olleet matkalla varsinaisella tuhoalueella vaan Bangkokissa.

Suomen Matkatoimiston matkustajat oli markkinointipäällikkö Terhi Hakulisen mukaan tavoitettu jo maanantaihin mennessä. Kaakkois- ja Etelä-Aasian kriisialueilla on arvioitu olleen suomalaisia turisteja ainakin kolme tuhatta matkanjärjestäjien matkoilla. Lisäksi alueella on ollut omatoimimatkailijoita.

Yli tuhat on jo evakuoitu kotimaahan. Vielä eilen illalla suomalaisilla matkanjärjestäjillä oli Thaimaassa vielä satoja matkailijoita, joista matkanjärjestäjillä ei ollut tietoa. Osan heistä olivat kuitenkin omaiset tavoittaneet. Matkanjärjestäjien listoilla on matkatoimistojen mukaan ainakin osaksi samoja ihmisiä kuin ulkoministeriön listoilla.

Tietoja päivitetään jatkuvasti

Suurimmat matkanjärjestäjät päivittävät jatkuvasti tietojaan Thaimaasta tavoitetuista ja vielä tavoittamattomissa olevista suomalaisturisteista. Aurinkomatkoilta, Finnmatkoilta ja Tjäreborgilta kerrotaan, että aamupäivän ensimmäisten tuntien aikana tietoja päivitetään muun muassa niiden matkustajien tiedoilla, jotka ovat saapuneet Suomeen yön lennoilla.

Kaakkois- ja Etelä-Aasian kriisialueilla on arvioitu olleen suomalaisia turisteja ainakin kolme tuhatta matkanjärjestäjien matkoilla. Heistä yli tuhat on evakuoitu kotimaahan. Eilisiltana suomalaisilla matkanjärjestäjillä oli Thaimaassa vielä satoja matkailijoita, joista matkanjärjestäjillä ei ollut tietoa. Osan heistä olivat kuitenkin omaiset tavoittaneet.

(MTV3-STT)

Matkanjärjestät kehottavat kaikkia lomailijoita ilmoittautumaan.

(Huomenta Suomen erikoislähetys 29.12.2004)

Lue myös:

    Uusimmat