Markus Leikolan kolumni: Isot laivat kääntyvät hitaasti, mutta ennen kaikkea isosti

Juuri juhannuksen alla Arkadianmäeltä kaikui ilosanoma: sote on valmis! Moni rohkeni epäillä: nytkö, mikä muuttuu, vain toimenpanoko enää jäljellä?

Tällaisia isot uudistukset ovat. Niitä tehdään kerran neljännesvuosisadassa tai enintään vuosikymmenessä. Ne ulottuvat usean vaalikauden ja hallituskauden yli. Niitä ei voi tehdä kuin rukkaamalla lakeja ja hallintoa, vaikka kyse ei ensi sijassa olekaan laeista ja hallinnosta.

Mutta ajatellaanpa hetki, että näin ei olisi. Että eläisimme 2020-luvun Suomessa samalla mallilla ja palveluilla, samanlaisessa yhteiskunnassa kuin 1920-luvulla? Kukaan ei olisi siihenkään valmis.

Lue myös: Markus Leikolan kolumni: Pandemia näyttää tiedon epätarkkuuden – ja se ei ole kivaa

Entä eikö asiaa voisi hoitaa pienemmillä uudistuksilla tai pienemmissä paloissa? Kyllä, kun on kyse pienemmistä asioista. Ei, silloin kun moni asia liittyy yhteen ja kyse on yhteiskunnan perustuksista.

Suuria uudistuksia

Edellinen suuri uudistus oli perusoikeusuudistus. Lainsäädäntöön se vietiin 1995 ja osaksi uutta perustuslakia 2000. Sitä edelsi tilkkutäkki, jossa osa säädöksistä oli peräisin vuoden 1919 poikkeusoloista, jolloin valtakunnanrajat eivät olleet vakiintuneet ja ensimmäistä presidenttiäkin vasta valittiin.

Sananvapaus oli kyllä tullut lakiin jo 1906, mutta sitä rajoitettiin milloin milläkin tavalla ja vielä 1980-luvulla esimerkiksi elokuvia sensuroitiin, jos oletettiin niiden voivan vahingoittaa Suomen ulkomaansuhteita – nykyään täysin mahdotonta edes kuvitellakaan.

Lue lisää: Leikolan kolumni: Kenen joukkueessa pääsemme kriisistä ulos?

Sananvapaus oli käytännössä ollut kymmeniä vuosia täysin poliittisten suhdanteiden armoilla. Vasta vuonna 1995 esimerkiksi taiteen vapaus, tieteen vapaus, kielelliset oikeudet ja kulttuuriperinnön saivat vahvan suojan.

Ja nyt tiedetään, että kun samasta vuodesta alkoi internetin voittokulku, on hyvä, että suomalaiset käytännöt yhtenäistettiin muun Euroopan kanssa, jottei kukaan voi keinotella väittämällä, että Ruotsin internetissä voi tehdä ratkaisevasti eri asioita kuin Suomen internetissä. Mitä enemmän suomalaiset kansalaiset ja vientituotteet liikkuvat rajojen yli Euroopassa, sen hyödyllisempää, ettei perusoikeuksien tasoisista asioista tarvitse vääntää joka kerta rajoja kaikkiin suuntiin ylitettäessä.

Yllättävät perusoikeudet

Vielä vuonna 2021 on nähty, että Euroopassa on sellaisiakin maita, joissa tämä ei ole ollenkaan itsestään selvää.

Mitä enemmän oikeuksia, sitä enemmän niiden keskinäistä sovittelua. Ei ole tarkoitus, että laki antaa kaikkiin mahdollisiin tarkoituksiin yleispätevän vastauksen, vaan esimerkiksi ihmisarvon loukkaamattomuuden suhde sananvapauteen vaatii tuhansia ja taas tuhansia kertoja uudelleen selvittämisiä.

Lue lisäksi: Markus Leikolan kolumni: Koronan torjunta on kuin autolla ajo – monen asian summa

Joskus yllättävä ulkoinen tapahtuma nostaa esiin ristiriidan, jota ei ole ennen ollut, kuten pandemian aikaan toisaalta perustuslain 9 §:n "Suomen kansalaisella on vapaus liikkua maassa" tai 18 §:n "jokaisella on oikeus lain mukaan hankkia toimeentulonsa valitsemallaan työllä, ammatilla tai elinkeinolla" sekä toisaalta 19 §:n "julkisen vallan on edistettävä väestön terveyttä" välillä.

Vielä neljännesvuosisata perusoikeuksien säätämisen jälkeenkin ne tulevat joillekin yllätyksenä ja toimeenpanoa joudutaan harjoittelemaan. Sellaista se on.

Peruskoulu-uudistus on kestänyt vielä pitempään: kansakoulu syntyi 1860-luvulla, siitä tuli pakollinen 1921, siihen tuli jatkoluokkia 1940-luvulla, maksullisten yksityisten oppikoulujen määrä kasvoi koulupulaa helpottamaan 1950-luvulla, ensimmäinen komiteamietintö peruskoulusta valmistui 1958 ja eduskunta äänesti asiasta 1968.

Lue myös: Markus Leikolan kolumni: Internet on sananvapaudelle hyvä renki, mutta huono isäntä

Toukokuun 1968 eduskuntakeskustelussa peruskoulusta onkin tuttuja piirteitä: Suomen Maaseudun Puolue oli huolissaan siitä, jääkö syrjäseuduille kouluja ja kokoomus järjestelmän kustannuksista. Keskustan edustaja näki, että peruskoulussa ei opeteta tarpeeksi maatalousasioita.

Mutta niin vain laki meni lopulta yksimielisesti läpi ja kaikille yhteinen, maksuton peruskoulu tuli osaksi suomalaisten arkea pohjoisesta alkaen porrastetusti 1972–1977.

Eikä opetuksen uudistaminen tai koulujärjestelmän kehittäminen tietenkään siihen loppunut. Sote-uudistuksen tavoitteet ovat lukuisat ja pitkästä prosessista on ollut se hyöty, että se on antanut tilaa hyväksyä aiempaa laajemmalla yhteisymmärryksellä, missä järjestyksessä asioita nyt lähdetään tekemään.

Iso vaikutus

Tärkein parannus, jonka hallinto saa aikaan, vaikuttaa kaikkeen, niin potilaisiin, talouteen kuin henkilökuntaan: kun kuntien valtuutetut eivät päätä budjeteissa etukäteen terveyskeskusten rahoista ja nuristen jälkikäteen erikoissairaanhoidon lähettämistä laskuista, vaan kaikki on saman peukalon alla, ei potilaita pallotella nykyisessä määrin luukulta toiselle niin, että sairaudet pahenevat sen sijaan, että ne paranisivat.

Ja ollaan kauempana 1980-luvusta, jolloin sama itseään kolhiva alkoholisti saattoi miehittää oman kuntansa nimikkopaikkaa kuntainliiton vuodeosastolla vuodesta toiseen. Isommat hartiat tarkoittaa joustamista.

Kolmanneksi: sosiaali- ja terveystyön integrointi kuulostaa konsulttikieleltä, mutta tarkoittaa yksinkertaisesti sitä, että kaikkein kalleimmiksi tulevat tapaukset eli lasarettien kanta-asiakkaat kärsivät sekä päihde- että mielenterveysongelmista. Kallista ja liian vähätuloksista on ollut heidänkin hoitamisensa kahden luukun taktiikalla.

Lue lisää: Markus Leikolan kolumni: Meidän yhteinen velkamme – kauhistelun lyhyt oppimäärä

Nämä ovat niitä tärkeitä asioita, joihin verrattuna on ihan samantekevää, onko alueita viisi vai kaksikymmentäviisi, kunhan eri kuntia ja kuntainliittoja pyörittämässä samoja hommia ei ole lähemmäs viisisataa, kuten tähän asti. Mutta ilman sote-uudistusta nämä ovat olleet ongelmia, joiden poistaminen on nyt mahdollista.

Vielä kun saadaan Kela-korvaukset samoihin budjetteihin kuin sairaalat ja vastaanotot, seuraavaksi. Työ siis jatkuu, mutta aiempaa paremmin edellytyksin. Tästä eteenpäin hallinnosta puhutaan vähemmän otsikoissa, koska hallinto aloittaa työnsä, joka aina kun on onnistunutta, on jokseenkin näkymätöntä, sillä vasta huono hallinto tai peräti hallinnon puute tuottaa epäkohtia, jotka eivät kyllä jää keltään näkemättä.

Ja jonakin päivänä emme enää muista, mitä me tehtiin ennen kuin oli sote.