Markus Leikolan kolumni: Internet on sananvapaudelle hyvä renki, mutta huono isäntä

"Kansalla on oikeus tietää." Hustler-lehden kustantaja Larry Flyntpuolustautui 33 vuotta sitten näillä sanoilla, kun hänen sananvapautensa oli uhattuna, muistelee MTV Uutisten kolumnissaan kirjailija-toimittaja Markus Leikola.

Pastori Jerry Falwelloli nostanut oikeusjutun häneen kohdistuvasta parodiasta, jonka pornokustantaja Flynt oli provokaationa julkaissut lehdessään. Oikeus päätti äänin 8-0, että Falwellin kokema paha mieli ei oikeuta korvauksiin.

Maailmankuuluksi Flynt tuli vasta tshekkiläissyntyisen ohjaajan Miloš Formanin tapauksesta kertovan elokuvan myötä. Formanin historia sananvapaustaistelijana on aukoton: se alkoi jo rautaesiripun takana. Flynt on sittemmin jatkanut sekä aktivismia liberaalimman ilmapiirin puolesta että moraalinvartijoiden ärsyttämistä. Elokuvassa hän muuten näytteli itse tuomarin roolin, mikä ei millään lailla vähentänyt hänen kiistanalaisuuttaan.

Tuo virstanpylväs vahvisti sananvapautta eräänä keskeisenä länsimaisena perusarvona. Samalla se osoitti, kuinka rajankäyntiä on käyty, käydään ja tullaan aina käymään. Siitä voidaan lähteä, että oikeusvaltiossa on rauhan aikana kynnys ennakkosensuuriin korkealla.

Vähemmälle huomiolle on jäänyt, että sananvapauden käytön perustelut ovat vaihtuneet hyvin tiuhaan viime vuosikymmeninä.

Silloin kun media vielä oli portinvartijana, niin juuri kansalaisten oikeus tietää oli pääperustelu. Maanalaiset radioasemat ja vallanpitäjiä uhmaavat sanomalehdet ovat kaikki rakentaneet idealistisen toimintansa tämän periaatteen varaan, riippumatta siitä, kuinka vapaa niiden toimintaympäristö on ollut. Ja vielä 1980-luvulla suurin osa maapallon väestöstä eli maissa, joissa ihmisillä ei ollut lakiin kirjattua oikeutta sananvapauteen.

Oikeus sanoa

Sitten tuli internet ja uusi perustelu: ihmisten oikeus sanoa. Ensin keskustelupalstoissa ja kommenteissa, sitten jokaisen muodostaa itse oma mediansa kenenkään sitä ennalta estämättä ja mikä parasta, täysin ilmaiseksi. Televisio- ja radiotoiminnankin lupajärjestelmää on koko ajan liberalisoitu ilmoitusvelvollisuuden suuntaan tai vieläkin pitemmälle. Suomessa tuli vuoden alussa voimaan jälleen uusi laki sähköisen viestinnän palveluista, joiden käynnistämiskynnys on varsin matala.

Tiktok-sukupolven voi olla vaikea ymmärtää, että vielä Larry Flyntin oikeusjutun aikaan Suomen kaikki kolme tv-kanavaa toimivat yhdellä Yleisradion toimiluvalla, jolta MTV ja Kolmostelevisio vuokrasivat ohjelma-aikaa.

Oikeus tulla kuulluksi

Viimeistään #metoon ja Black Lives Matterin myötä valtavirtaan on noussut myös oikeus tulla kuulluksi. Kaikki saavat puhua, mutta keskusteluun on otettava mukaan ja annettava ääni niille, joilla ei ole sitä ollut. Ja heitä on paljon ja kaikkialla.

Perustelut eivät ole uusia, mutta ne vaikuttavat nyt enemmän yhä useampaan keskusteluun kuin aikaisemmin. Koko ”mitä sitten oikein saa sanoa” asettuu eri asentoon, jos kysymys kuuluukin: miltä sinusta tuntuisi, jos sinusta puhuttaisiin näin – ei yksilönä, vaan sen vuoksi, että kuulut johonkin ryhmään?

Niin saamelaissketsien uudelleen arvioimisessa kuin monessa muussakin päivittämisoperaatiossa ei ole kyse päivittelystä, vaan ihan vain tästä, kaikessa yksinkertaisuudessaan. Yksilöillä ja ryhmillä on oikeus määritellä itsensä ja nämä määrittelyt käyvät koko ajan keskustelua ulkopuolisten tekemien määrittelyjen kanssa. Ja jokainen meistä kuuluu johonkin.

Tämä dialogi on jo paljon vaikeampaa kuin Larry Flintin tapaus ja niinpä ollaan tilanteessa, jossa suomeksikin on ilmestynyt uusi kirja, englantilaisen mustan toimittajanReni Eddo-LodgenMiksi en enää puhu valkoisille rasismista. Kirja on selkeä eikä suinkaan pursu vihaa; suosittelen kaikille.

Kyky tulla kuulluksi

Samaan aikaan kun keskustelun pelisäännöt ovat vasta asettumassa uuteen asentoon, pakkaa sekoitetaan jo uudella perusteella: kyky tulla kuulluksi. Se painaa siinä, kuka saa puhua ja ketä kuullaan.

Wall Street Journalin haastattelussa pörssisomettaja Keith Gill avaa motiivejaan siitä, miksi hän lähti viesteillään nostamaan kuihtumassa olevan tietokonepelien kivijalkakauppaketjun Gamestopin kurssia: hän halusi tukea niitä piensijoittajia, joilla oli kyky tulla kuulluksi. Viime kuukausina tämä porukka on heilutellut niin Nokian kuin monen muunkin yrityksen kurssia.

Sillä viime kädessä pörssikin on vain sananvapauden foorumi, jossa kymmenet tuhannet koronan vuoksi joutilaat aktivistit voivat saada ainakin hetkellisesti niskalenkin miljardinluokan rahastosijoittajiksi. Pohjimmiltaan se on mahdollista sen vuoksi, että samassa pelissä on sekä ihmisiä, jotka käyttävät sananvapautta, että robotteja, jotka käyttävät algoritmeja.

Siinä sivussa sitten miljardit liikkuivat taskusta toiseen, mutta niin ne ovat tehneet myös satojen vuosien ajan taloushuhujen ja talousjournalisminkin seurauksena. Tekniikka tekee vain liikkeistä nopeampaa, ei uudenlaisia.

Algoritmeillä ääneen ja vaiennetuksi

Pörssisääntelyn ja sananvapauslainsäädännön risteysasemalle on silti koittanut uusi aikakausi. Algoritmit tässä mitassa ovat nimittäin uutta. Pörssikaupankäynnin robotit eivät edes ole algoritmien merkittävin käyttökohde nykyaikana. Kiinassa algoritmeja käytetään pisteyttämään kansalaisia – mm. näiden sijainnin, liikkeiden, ostosten, tekojen ja sanankäytön perusteella. Mutta jos New Yorkin pörssissä algoritmit auttavat kymmeniä tuhansia tulemaan kuulluiksi, niin Pekingissä ne auttavat vaientamaan satoja miljoonia.

Sananvapauden näkökulmasta internet on vain hyvä renki, mutta huono isäntä. Mutta tavattoman tehokas se on sekä renkinä että isäntänä.

Onneksi meillä voi vielä nettikolumnissa sanoa tämän ääneen.

Lue myös:

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja