Manner-Euroopan sähkökatkos johtui tuulivoimapiikistä

UCTE:n mukaan verkkoyhtiöiden virheet ja tuulivoiman lisäys aiheuttivat marraskuisen sähkökatkon. Sähkökatkos oli pahin Euroopassa sitten toisen maailmansodan.

Euroopan kantaverkkoyhtiöiden yhteistyöjärjestön UCTE:n mukaan Manner-Euroopan marraskuun alussa pimentänyt sähkökatkos johtui E.ON:n ja muiden sähköyhtiöiden virheistä.

Katkon laukaisi todennäköisesti vähäinen tuulivoiman synnyttämä noin 100 megawatin voimapiikki, joka johti ylikuormittuneen verkon kaatumiseen.

Tapahtumaketju lähti liikkeelle sen jälkeen kun E.ON Netz oli lauantaina marraskuun neljäntenä päivänä sulkenut Ems-joen yli johtavan 380 kilovoltin korkeajännitelinjan telakalta poistuneen aluksen kulkureitin turvaamiseksi. Siirtokapasiteetin väheneminen kuormitti verkon äärimmilleen ja altisti sen katkokselle.

Tilanne paheni verkkoyhtiöiden ja sähköntuottajien huonon yhteistyön ja puutteellisen tiedonkulun vuoksi. Tuulivoima vaikeutti myös verkon palauttamista, sillä verkosta pudonneet 7000 megawattia tuulivoimaa alkoivat palata itsenäisesti verkkoon ennen kuin se oli saatu vakautetuksi.

Tämä käy ilmi julkistetusta UCTE:n loppuraportista sähkökatkon syistä. Pohjois-Saksasta liikkeelle lähtenyt sähkökatkos pimensi suuria osia Länsi-Eurooppaa ja jätti 15 miljoonaa kotitaloutta ilman sähköä lähes tunniksi.

Katkoksen takia koko Eurooppa oli UCTE:n mukaan marraskuussa lähellä pimentymistä. Se onnistuttiin kuitenkin välttämään turvajärjestelyjen ansiosta. Kantaverkon 38 minuuttia kestänyt katkos oli Euroopan pahin sähkökatkos toisen maailmansodan jälkeen.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat