Mallitoimiston johtajana nykyään työskentelevän Jenni Aholan perhe kasvaa toisella taaperolla loppukeväästä.
– Raskaus on nyt hieman yli puolenvälin. Ensimmäiset kolme kuukautta olivat haastavammat kuin ensimmäisessä raskaudessani, mutta nyt voin jo todella hyvin, Jenni kuvailee odotustaan.
Jennin ja hänen miehensä Ville Keskisen esikoinen Klaudia täyttää pian kolme vuotta ja ymmärtää jo, että on saamassa pikkusiskon tai -veljen.
– Kyllä hän pusuja antaa masulle kovasti ja on mukana omalla tavallaan. Klaudia on jo sen verran iso, että ehkä hänestä on jopa jotain apuakin vauvan kanssa. Hän on jo aika omatoiminen: syö ja pukee itse, eikä häntä tarvitse enää nukuttaakaan.
Jenni paljastaa, että toinen lapsi olisi ollut tervetullut jo melkein heti Klaudian syntymän jälkeen.
– Kyllä se on ollut koko ajan toiveissa. Olen itse ainoa lapsi, joten halusin omalle lapselleni leikkikaverin. Mutta toisaalta jos heti olisi tärpännyt, olisi ollut kaksi vauvaa hoidettavana.
Sukupuolen pariskunta jo tietää, mutta se pysyy vielä salaisuutena.
Jennin raskaudesta uutisoi ensimmäisenä 7 päivää -lehti.
(MTV3)