Malin pelaajilla sota ajatuksissa

Malin jalkapallomaajoukkueen pelaajilla on vaikea paikka.

He osallistuvat parhaillaan Etelä-Afrikassa pelattavaan Afrikan mestaruusturnaukseen. Kotimaassaan ranskalaisten tukemat hallituksen joukot taistelevat pohjoista Malia hallitsevia islamisteja vastaan.

- Ei ole ollut helppoa, sillä sota on jatkunut jo vuoden, mutta ulkomaiset joukot Ranska etunenässä ovat nostaneet pelaajien ja koko maan tunnelmaa", sanoo joukkueen valmentaja Patrice Carteron uutistoimisto Reutersille.

- Aloitimme valmistautumisen turnaukseen Malissa, ja oli uskomatonta nähdä jopa 20 000 fania seuraamassa harjoituksiamme, Carteron kuvailee.

"Annamme toivoa"

Jalkapallo on erittäin suosittua myös Malissa, jonka suurin tähti on ennen Kiinan kentille siirtymistään FC Barcelonan keskikentällä neljä kautta pelannut 33-vuotias Seydou Keita. Carteronin mukaan jalkapallo on yhdistänyt malilaisia vaikeina aikoina. "Annamme ihmisille toivoa", hän sanoo.

- Tilanne Malissa on jännittynyt, mutta uskomme että se normalisoituu pian, toivoo puolestaan maalivahtivalmentaja, entinen maajoukkuepelaaja Mahamadou Sidibe. Sidibe asuu Malin pääkaupungissa Bamakossa ja on sinne yhteydessä päivittäin, mutta hänen perheensä asuu Pariisissa, kaiken varalta.

Ranskan Ajacciossa ammattilaisena leipäänsä ansaitseva hyökkäävä pelaaja Sigamary Diarra tiivistää tunteet pelaajien osalta. Diarran mukaan joukkue valmistautui turnaukseen hyvin, mutta sota painaa mielessä.

- Ajatuksemme ja sydämemme ovat myös Malissa. Mietimme perheitämme ja koko maata.

Joukkuehenki korkealla

Malin "Kotkien" manageri Amadou Cisse vakuuttaa, että joukkueen henki on kuitenkin korkealla ja ajatukset myös turnauksessa.

Mali voitti ensimmäisen ottelunsa naapurimaataan Nigeriä vastaan 1-0 Seydou Keitan maalilla.

Mali pelaa seuraavaksi torstaina Ghanan "Mustia tähtiä" vastaan.

Malin paras sijoitus Afrikan mestaruuskisoissa on vuodelta 1972. Tuolloin se hävisi loppuottelun Kongolle 3-2.

Lue myös:

    Uusimmat