Makedonian uusintavaalit sujuneet rauhallisesti

Makedonian demokratia on ollut jälleen tänään ulkomaailman tarkkailussa, kun osassa maata pidettiin parlamenttivaalien uusinta. Noin yhdeksän prosenttia äänioikeutetuista saattoi äänestää uusinnassa, joka ei kuitenkaan enää voi muuttaa ratkaisevasti parlamentin voimasuhteita.

Kesäkuun alun parlamenttivaaleja varjostivat väkivaltaisuudet ja vilppiepäilyt. Väkivaltaisuuksissa olivat vastakkain kahden kilpailevan albaanipuolueen tukijat.

Nytkin vaalien tuloksessa pidettiin kiinnostavana lähinnä sitä, saako albaanivähemmistön puolueista enemmän ääniä DUI vai DPA.

Viranomaiset vakuuttivat äänestyksen sujuneen rauhallisesti. - Äänestyspaikoilla oli poliiseja, ja kaikki sujuu nyt rauhallisesti, selitti sisäministeriön tiedottaja.

Vaalien sujuminen hyvin ja rauhallisesti oli tärkeää Makedonialle, koska kesäkuun vaalien väkivaltaisuudet herättivät arvostelevia kommentteja myös EU:ssa, jonka jäseneksi Makedonia pyrkii.

(MTV3-STT-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat