Makedonian rauhanneuvottelut käyntiin huomenna

Albaanikapinallisten ja Makedonian hallituksen joukkojen välisen tulitauon vahvistamiseen tähtäävät rauhanneuvottelut aloitetaan huomenna maan lounaisosassa sijaitsevassa Ohridin kaupungissa, EU:n ja Yhdysvaltain lähettiläät kertoivat tänään.

EU:n Francois Leotard ja Yhdysvaltain James Pardew tapasivat tänään Makedonian presidentin Boris Trajkovskin keskustellakseen neuvottelujen järjestelyistä. Suurimmat erimielisyydet ovat aiemmissa neuvotteluissa koskeneet albanian kielen asemaa.

Neuvottelut oli aiemmin määrä pitää tänään albaanikapinallisten hallitsemassa Tetovossa, mutta kokous peruttiin turvallisuussyistä. Neuvotteluita ei voitu aloittaa, koska albaanisissit eivät olleet vetäytyneet tulitaukosopimuksen mukaisesti, hallituksen virkailijat sanoivat.

Makedoniassa melko rauhallista

Albaanisissit tulittivat tänään poliisin tukikohtaa lähellä Jegunovcen kaupunkia Pohjois-Makedoniassa. Tulitukseen vastattiin, mutta kukaan ei loukkaantunut välikohtauksessa, kaupungin pormestari kertoi.

Makedoniassa oli tänään muuten rauhallista. Puolustusministeriön edustajan mukaan kapinalliset olivat kuitenkin rikkoneet tulitaukoa viime yön aikana noin 30 kertaa. Sotilasliitto Naton välittämä tulitauko oli tänään voimassa toista päivää.

(MTV3-STT-AFP-AP-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat