Magny-Coursin radan 17 vuoden F1-historia on ollut suurimmaksi osaksi Michael Schumacherin näytöstä. Saksalainen jyräsi Magny-Coursilla 13 ajamassaan kilpailussa peräti kahdeksan kertaa voittoon. Voittokilpailuihinsa Schumacher starttasi kuitenkin vain kahdesti – vuosina 1997 ja 2006 - paalupaikalta.
Peräti viisi kertaa Schumacher nousi voittajaksi kakkosruudusta. Ensimmäisen voittonsa saksalainen ajoi vuonna 1994 startattuaan kolmannesta lähtöruudusta. Schumacherin ylivoiman ja toisaalta saksalaisen ”vähäisten” paalupaikkojen (4) takia Magny-Coursin GP:n voittajakuljettajien lähtöruudut poikkeavat melkoisesti useimmista muista osakilpailuista.
Schumacherin lisäksi paalupaikalta ovat ajaneet voittoon Nigel Mansell vuonna 1992, Ralf Schumacher 2003 ja Fernando Alonso kolme vuotta sitten. Schumacherin ylivoimaa kuvaa myös se, että saksalaisen lisäksi vain neljä kuljettajaa on pystynyt nousemaan paalupaikan ulkopuolelta voittoon ilman paalukuskin keskeytystä.
Alain Prost nousi vuonna 1993 – ennen Schumacherin valtakautta – voittoon kakkosruudusta. Kimi Räikkönen ajoi puolestaan viime vuonna Magny-Coursin toistaiseksi ainoan suomalaisvoiton startattuaan kolmosruudusta. Nigel Mansell voitti vuonna 1991 ensimmäisen Magny-Coursin GP:n neljännestä ruudusta.
Suurimman nousun ykköskorokkeelle Magny-Coursin GP:ssä teki kuitenkin Saksan Heinz-Harald Frentzen, joka vuonna 1991 nousi viidennestä lähtöruudusta ykköseksi. Suuret nousut ovat Magny-Coursin radalla kuitenkin harvinaisia, sillä eturivin lähtöruutujen ulkopuolelta on ajettu voittoon vain neljä kertaa.
Lähtöruutu, josta voittaja startannut Magny-Coursissa:
Paalupaikalta: 5 (29,5%) 2. lähtöruudusta: 8 (47,0) 3. lähtöruudusta: 2 (11,5%) 4. lähtöruudusta: 1 (6,0%) 5. lähtöruudusta: 1 (6,0%)
(MTV3)
