Nykyaika on Maaret Kallion mukaan tietyllä tavalla kaksijakoista: monen elämä näyttää ulospäin mahtavalta, mutta johtaa samalla ahdistuksen lisääntymiseen.
Maaret Kallio vieraili 20.11.2018 Peter Nymanin ohjelmassa. Nyman tapaa vieraita ja nostaa esiin viikon puhutuimman aiheen omaa nimeään kantavassa ohjelmassa.
Nykyaikana elämä on jopa liian hienoa
Nykyaika on Kallion mukaan tietyllä tavalla kaksijakoista.
– Toisaalta aikahan näyttää hirveän upealta, mahtavalta ja mielettömältä. Ihmiset tavoittelevat monia asioita, oli se sitten kehoon, pakaraan, ruokaan parisuhteeseen, sisustukseen, mihin tahansa liittyen, hän kuvaa.
Tavoitteellisuus ei aina takaa onnellisuutta.
– Toisaalta se, mitä näen työssäni jatkuvasti, on sellainen tosi tumma varjo. Ihmiset kärsivät paljon mielen ongelmista, ihan normaaleista ongelmista. Tietenkin mielen kanssa on pulmia, onhan meillä kehonkin kanssa pulmia. Se on osa ihmisen elämää.
Kallio kuitenkin ajattelee, että nykyaikana elämä on jopa liian hienoa ja suorittavaa. Se tuottaa paitsi kauniilta näyttävää elämää, myös inhimillistä ahdinkoa.
– On meillä tässä ajassa iso ongelma. Mielestäni meillä on paljon mielen kannalta elitististäkin puhetta. Kaikki on asenteesta kiinni, sinä pystyt mihin vain, pitää olla onnellinen ja positiivinen. Ei se ole oikeasti realistista.
"Koko ajan elämä on 'tuolla jossain'"
Kallion mukaan ihmiset saavat esimerkiksi lapsuuden perheestään erilaisia kokemuksia, joten ihmisiä ei voi verrata toisiinsa. Aika ja kulttuuri kuitenkin suosivat yksin pärjäämistä, jossa kaikki on "kiinni ihmisestä itsestään". Olemme siis vaativia ja ankaria itsellemme.
– Osallahan on väärinkäsitys, että jos olen itseäni kohtaan ymmärtävä tai myötätuntoinen, se menee ihan löperöksi. Että sitten en enää pysty mihinkään ja sitten vain kuunnellaan itseä eikä pyritä mihinkään. Se on itse asiassa ihan päinvastoin.
Kiire ja suorittaminen vaativat ihmiseltä paljon.
– Koko ajan se elämä on "tuolla jossain", Kallio kuvaa.
Kallion mukaan olisi hyvä pohtia esimerkiksi sitä, mille elämässään sanoo "kyllä". Samalla voisi pohtia, ehtiikö tunteitaan tuntea: kun kokee jotakin surullista, ehtiikö surra?