Entä, jos et toivu masennuksesta ennallesi? Tästä on kyse toipumisorientaatiossa, jossa sairastamisen tavoite ei ole parantua: "Jokaisella on oikeus elää hyvää elämää 'puutteistamme' huolimatta"

2:02
Kertooko läheinen itsemurha-ajatuksistaan? Jos läheinen avautuu itsetuhoisista ajatuksistaan, tärkeintä olisi olla hiljaa ja kuunnella. Haastateltavana Itsemurhien ehkäisykeskuksen päällikkö Marena Kukkonen.

Jos sairastumisen "tavoite" ei olekaan parantua ja toipua, mikä se sitten on? Jouko ja Markus Raivio kirjoittivat kirjan toipumisorientaatiosta. Se tarkoittaa, että toipumista voisikin perinteisen mallin sijaan ajatella polkuna, joka kyllä alkaa jostain, mutta ei välttämättä pääty tiettyyn päämäärään.

Masennus ja ahdistus sekä mielialalääkkeiden syöminen ovat Suomessakin hyvin yleisiä, mutta silti mielen särkyminen on tabu. Mielenterveyden ongelmia piilotellaan, tai niistä puhutaan voitollisen sankaritarinan kautta: lehtien kansissa julkimot kertovat, miten "selättivät ongelmansa" ja "toipuivat ennalleen". Mutta entä, jos toipuminen ei olisikaan sairauden päätavoite?

Kirjailija ja yhteiskuntatieteiden tohtori Jouko Raivio näkisi toipumisen tienä ja prosessina, joka vie kohti parempaa tulevaisuutta. Elämää ei siis tulisi jakaa kahtia terveyteen ja sairauteen.

– Jyrkkä kahtiajako peittää näkyvistä sen todellisuuden, että kysymys on molempien määrän ja laadun aste-eroista. Fyysisesti sairas voi olla psyykkisesti terve, tai päinvastoin. Ja onko koko yhteiskuntamme tällä hetkellä psyykkisesti sairas vai terve? Vai onko vihdoin syytä ottaa koko toipumisen periaate myös yhteiskunnallisesti laajempaan käsittelyyn? Jouko pohtii.

Jouko kirjoitti yhdessä Kulttuurin ja hyvinvoinnin liitto Kukunori ry:n toiminnanjohtaja Markus Raivion kanssa teoksen Toipuva mieli, Opas toipumisorientaatioon. He kirjoittivat teoksen paitsi ammattilaisille, myös tueksi itse mielenterveyden haasteista kärsiville. Markus on myös toiminut Mielenterveyden keskusliiton varapuheenjohtaja, ja hän on tunnettu sosiaalisten innovaatioiden kehittäjänä.

Tyydyttävää ja toiveikasta elämää sairaudesta huolimatta

Toipumisorientaation, englanniksi usein yksinkertaisesti "recoveryn", juuret ovat Yhdysvalloissa . Bostonin yliopiston psykiatrisen kuntoutuskeskuksen johtaja ja toipumisorientaation uranuurtaja William Anthony kuvasi toipumista jo 1990-luvulla "syvästi persoonalliseksi ja uniikiksi prosessiksi", jonka tarkoitus on muuttaa esimerkiksi ihmisen asennetta, arvoja, rooleja ja tavoitteita ja elää tyydyttävää ja toiveikasta elämää sairauden rajoituksista huolimatta.

Toipumisorientoituneissa palveluissa ihminen nähdään kokonaisuutena, ja potilas on tärkeä osa oman hoitonsa suunnittelua. Tarkoituksena on paitsi uskoa ihmisen voimavaroihin, myös auttaa löytämään itselle sopivia tavoitteita.

Toipumisorientaation ydinajatuksena on, että ihminen voi elää hyvää elämää oireistaan ja sairaudestaan huolimatta; silloin toipumista voisi ajatella polkuna, joka kyllä alkaa jostain, mutta ei välttämättä pääty tiettyyn päämäärään.

Toipuminen ei ole parantumista ja parantamista

Mielen sairauksia pidetään edelleen jollakin tavalla vaarallisina – Joukon mukaan kuin tartuntatauteina. Sairastuneeseen on otettava etäisyyttä ja hänet on eristettävä muusta yhteisöstä, sillä hän on jonkinlainen uhka muille.

– Tämän käsityksen on usein sisäistänyt myös taudin kantaja itse. Hän pyrkii parhaansa mukaan kieltämään oman sairautensa ja piilottelemaan sitä muiden katseilta. Ei siis ihme, että vain ne ovat tulleet tilanteestaan julkisuuteen, joilla ei ole esiintulossaan enää mitään menetettävää, Jouko kuvailee.

Toipumisorientaation ajatuksena on, ettei toipuminen ole parantumista ja parantamista, jonka ideana on saavuttaa pysyvä terveys. Ajatuksena ei siis olekaan se, että sairaudesta päästään eroon eikä se enää koskaan vaivaa.

Sen sijaan toipumisessa voisi olla enemmän kyse siitä, miten elämä yllätyksiin tai ikäviin käänteisiin voisi suhtautua niin, etteivät ne pilaa elämää.

– Toipumisen tavoite on viettää itselleen ja muille merkityksellistä elämää sairastumisesta huolimatta. Tutkimusten mukaan tavallinen työssä oleva ihminen voi kokea elämänsä epätyydyttävämmäksi kuin skitsofreenikko, joka kokee rakkautta ja tyytyväisyyttä elämässään, Markus kuvailee.

Aina ei edes ole mahdollista toipua ennalleen

Aina ei edes ole mahdollista toipua kansankielellä "ennalleen", siis aiempaan hyväksi koettuun mielenterveyteen. Ajatus voi tuntua raskaalta, mutta Markus huomauttaa, ettei mistään muustakaan elämänvaiheesta tai -muutoksesta voi tavallaan palata entiseen.

– Me kuljemme aina kohti tulevaisuutta, eikä mikään palaa ennalleen, hän kuvailee.

Raivioiden mukaan ihmisen mielenterveys rakentuu suhteessa muihin ihmisiin. Toipumistakaan ei siis oikeastaan voi tehdä yksin.

– Koko olemassaolomme perustuu siihen, että elämme yhdessä luonnon ja koko ihmiskunnan kanssa. Jos tämä yhdessäolo rakoilee, niin silloin myös meidän mielenterveytemme rakoilee. Toipumisen ytimessä on löytää uudestaan tämä menetetty yhteys oman itsensä ja muiden välille, Jouko kuvailee.

Tarvitsemme siis muiden tukea ja apua. Se on inhimillistä.

– Jos odotetaan, että ihminen vain yksin omassa päässään oivaltaa jotain itselleen tärkeää, niin harvemmin se toteutuu. Mieli sijaitsee sinun ja minun välisessä tilassa ja muuttuu koko ajan suhteessa muihin, Markus huomauttaa.

"Ihmisyyttä on mahdollista tuottaa myös muilla tavoilla kuin pelkällä palkkatyöllä"

Mielen sairaus voi elää aaltoillen: oireet voivat hellittää ja palata myöhemmin pahempina tai lievempinä. Mahdollisesti ne eivät hellitä koskaan, ja esimerkiksi töihin palaaminen ei välttämättä olekaan mahdollista.

Raiviot huomauttavat, ettei ihmiselämän ainoa tarkoitus ole "olla tuottava". Tärkeämpää on löytää mielekkyyttä esimerkiksi omista vahvuuksista ja kiinnostuksen kohteista.

– Jo pelkästään vapaaehtoistyö, vertaisena oleminen ja muiden auttaminen tuovat elämään mielekkyyttä, Markus sanoo.

Jouko toivoisi nykyiseen työelämään perustavanlaatuisia muutoksia. Raiviot pohtisivat esimerkiksi sitä, mikä ylipäätään on mielenterveyspalvelujen tarkoitus: tuottavatko ne mahdollisimman suurta hyvinvointia mahdollisimman monelle, vai onko tavoite kuntouttaa ihminen tuottavaksi veronmaksajaksi?

– Aloittaa voisi vaikka siitä, että ihmisyyttä on mahdollista tuottaa myös muilla tavoilla kuin pelkällä palkkatyöllä. Teollisuuden ja markkinoiden arvomaailmoja joudutaan joka tapauksessa ennen pitkää muokkaamaan kokonaan uusiksi ja pohtimaan uudestaan niiden suhdetta kansalaisuuden, kotiseudun, vihreyden ja luovuuden arvomaailmoihin, Jouko kuvailee.

Hän toivoisikin, että sekä toipumisorientaatioon että vertaistukeen perustuvat toimintamallit tulisivat osaksi lääketieteellisten alojen opintoja. 

"Työn vaatimukset kasvavat, tahti kiihtyy, kilpailu kiristyy..."

Viime vuosina moni on intoutunut jättämään "stressaavan oravanpyörän" taakseen, tai ainakin haaveilemaan siitä. Kirjailijat uskovat, että työelämä kuluttavampaa kuin ennen.

– Työn vaatimukset kasvavat, tahti kiihtyy, kilpailu kiristyy. Sopivasti mitoitettu työ tukee ihmisen elämän hyvinvointia, mutta fantasiat voivat usein kääntyä ihmistä vastaan, Markus pohtii.

Joukon mukaan asialla on kaksi puolta: työ voi kuluttaa, mutta myös työttömyys voi tuottaa paineita.

– Itseään vahvistava ahdistuksen kierre alkaa jo siitä, kun työ- ja opiskelupaikkaan pääsystä joutuu kilpailemaan. Stressaavien työolojen, jatkuvasti vaihtuvien pätkätöiden ja työttömyyden tuottama ahdistus voi siirtyä myös koteihin. Sieltä se lasten kautta jatkaa matkaansa kouluihin ja näkyy koulutovereiden kiusaamisena tai kiusattuna olemisena, hän kuvailee.

"Meillä jokaisella on oikeus elää hyvää elämää 'puutteistamme' huolimatta"

Itsen arvostamisesta ja omien voimavarojen löytämisestä puhutaan paljon. Silti esimerkiksi se, että onkin "vain" osatyökykyinen, tuntuu hävettävältä asialta. Häpeä taas varjostaa mielen hyvinvointia.

– Me olemme kaikki sekä samanlaisia että erilaisia. Näiden välinen epätasapainoinen suhde olisi myös mielenterveydellisistä syistä tarpeen tasapainottaa, ja nimenomaan erilaisuuden hyväksi. Meillä jokaisella on luonnollinen oikeus elää hyvää elämää "puutteistamme" huolimatta, Jouko sanoo.

– Työelämä, kuten kaikki muutkin ihmissuhteet, voivat joko heikentää tai vahvistaa mielenterveyttä. Käytännössä tulevaisuuden työelämän tulisi muuttua palkkasuhteesta ja palvelusuhteesta verkostomaiseksi kumppanuudeksi. Tähän ollaan jo onneksi menossa, Markus kuvailee.

Markus näkisi, että esimerkiksi koronapandemian myötä lisääntynyt etätyö antaa myös osatyökykyiselle uuden mahdollisuuden. Hän myös uskoo, että tulevaisuudessa työelämä arvostaa erilaisuutta enemmän kuin koskaan.

– Entistä enemmän ihmiseltä rekrytointitilanteessa kysytään, mikä tekee sinusta erilaisen kuin muut, Markus jatkaa.

"Elämä on hyvää, koska sitä on"

Markus näkisi, että mieli on toipumisen tilassa silloin, kun ihminen uskaltaa toivoa huomisesta parempaa päivää. Elämässä on itselle merkittäviä asioita, ja tulevaa kannattaa odottaa.

– Toipumisorientaation peruselementit ovat yhteys, toivo ja merkityksellinen elämä. Jos yksikin näistä asioista herättää kiinnostuksen, on jo toipumisen polulla, Jouko sanoo.

Markus uskoo, että kaikkien sairauksien kanssa voi elää hyvää elämää yksinkertaisesti siksi, että elämä on itseisarvo: elämä on hyvää, koska sitä on. Vaarallisena hän pitäisi tilannetta, jossa ulkopuolinen määrittelee, milloin elämä jonkun  sairauden kanssa on elämisen arvoista.

Ihminen ei koskaan ole pelkästään sairautensa, sillä pelkkä masennus tai muu mielen sairaus ei määrittele ihmistä. Kokonainen identiteetti ei voi rakentua yhdestä ominaisuudesta.

– On valtava määrä erilaisia teemoja tai osia, mistä ihmisen identiteetti rakentuu. Voimme olla samaan aikaan suomalainen, jonkin naapuri, sairas, työllistetty, aviomies... Kaikki riippuu sitä, mitä identiteetin osia milloinkin korostetaan. Ihmisen identiteetti on koko ajan muutoksessa, Markus huomauttaa.

Lisäksi ihminen voi samanaikaisesti olla sekä sairastava että toipuva.

– Kaikilla meillä on jossain elämämme vaiheessa ollut jokin sairaus, josta olemme kuitenkin tavalla tai toisella selvinneet. Jo tämän pitäisi viestiä siitä, että toivoa elämän jatkumisesta ja sairaudesta toipumisesta ei pitäisi koskaan menettää. Ja vaikka sairaus jatkuisi, sen kanssa pystyy elämään kohtuullisen hyvääkin elämää, Jouko kuvailee.

"On aika erikoista, että mielenterveys jo sanana itsessään liitetään johonkin ongelmaan"

Kun jaksaminen on koetuksella, mielen täyttävät synkät ajatukset, jotka eivät jätä rauhaan. Rakoilevan mielen tärkeimpänä varoitusmerkkinä Markus pitäisi tilaa, jossa mikään ei enää huvita tai tunnu miltään. 

Kukaan ulkopuolinen ei kuitenkaan Raivioiden mukaan voi määrittää, milloin mieli voi "hyvin". Mielenterveys siis on hyvä silloin, kun ihmisestä itsestään tuntuu siltä.

– On aika erikoista, että mielenterveys jo sanana itsessään liitetään aina huonoon mielenterveyteen ja johonkin ongelmaan, vaikka puhutaankin "terveydestä" eikä "sairaudesta", Markus sanoo.

Joukon mukaan mielen sairaus on myös mahdollisuus myönteiseen muutokseen: se ei ole lääkärikirjan määräämä, kliininen fakta, vaan alati muuttuva asia. Mutta jos ihailemamme tarina mielenterveysongelmista ei enää olisikaan "näin selätin vaikeudet ja paranin oireettomaksi", mitä voisi tulla tilalle?

– Tarina olisi seuraava: "Vaikka välillä on ollut vaikeaa, niin siitä huolimatta en ole menettänyt kykyäni merkitykselliseen elämään ja toisen rakastamiseen", Markus sanoo.

– Tarina voisi olla tällainen: "Minä ymmärsin, että voin elää merkityksellistä elämää sairaudestani huolimatta", Jouko ehdottaa.

Osittainen lähde: Markus Raivio – Jouko Raivio: Toipuva mieli, Opas toipumisorientaatioon (PS-Kustannus, 2020), Päihdelinkki, Mielenterveys HelmiRecovery – toipumisorientaatio psykiatrisen hoidon lähtökohtanaHcmhrsb.org

Lue myös

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja