Maanteillä poikkeuksellisen paljon suolaa

Maanteitä on jouduttu tänä talvena suolaamaan poikkeuksellisen runsaasti. Vaikka suolaa kylvetään eniten ruuhka-Suomen teille, löytyy merkkejä maantiesuolasta jopa Etelä-Savon pohjavesistä.

Sekä jalkineita että ajoneuvoja rapistavaa suolaa on kulunut talven liukkailla ennätysmäärä. Tammi-helmikuun aikana suolaa on kulunut puolitoistakertainen määrä aikaisempaan verrattuna. Koko päätieverkolle on levitetty suolaa 120 - 130 000 tonnia. Tielaitoksen mukaan näin suureen määrään joudutaan turvautumaan vain kerran viidessä vuodessa.

Aina Kuopion korkeudelle asti päätieverkostamme kuuluu noin 6700 km suolauksen piiriin. Tavanomaisinakin talvina tuolta matkalta joutuu sulavesien mukana luontoon tonneista kiloiksi muunnettuna lähes 100 miljoonaa suolakiloa. Suorassa kosketuksessa suola ruostuttaa myös henkilöautoja, joiden kuskeista puolet vastustaa tutkimuksen mukaan teiden suolausta.
(MTV3/Ulla Pulliainen)


Lue myös:

    Uusimmat