Japani 2006. Ohjaus: Goro Miyazaki. Käsikirjoitus Ursula K.Le Guinin kirjojen pohjalta: Goro Miyazaki, Keiko Niew. Kuvaus: Akihiko Yamashita, Takeshi Inamura. Musiikki: Tamiya Terashima. Tuotanto: Toshio Suzuki. Kesto: 115 min. Levittäjä: Cinema Mondo.
Miyazakin nimi on animaatiomaailmassa hunajaa. Maailman huikaisevimmat animaatiot (oman listani kärjessä Naapurini Totoro ja Henkien kätkemä) ovat japanilaisen Hayo Miyazakin ohjaamia. Pojastako polvi paranee, kun Miyazaki juniori Goro Miyazaki, vaihtoi maisema-arkkitehdin työn elokuvaohjaamiseen? Vertailu isään on sikamaista ja kohtuutonta, mutta sitä on vaikea väistää. Miyazakin ja Studio Ghiblin nimissä on joka tapauksessa voimaa, sillä Maameren tarinat oli viime vuonna Japanin katsotuin elokuva.
Elokuva perustuu Ursula K.Le Guinin fantasiasarjaan. Alussa teiniprinssi Arren tappaa isänsä pahojen voimien riivaamana, anastaa maagisen miekan ja lähtee matkalle. Hän tapaa viisaan velhon, Varpushaukan eli Gedin, joka pyrkii löytämään syyn maailman tasapainon järkkymiseen. Lohikäärmeet lentävät myrskytaivaalla, viljasadot tuhoutuvat ja karja menehtyy. Ikuista elämää janoava ja kuolemaa kammoksuva Cob-velho on avannut elävien ja kuolleiden välisen maailman oven, mikä paljastuu syyksi vallitsevaan epätasapainoon.
Maameren tarinat on rikkaasti animoitu tarina, jossa on paljon upeita yksityiskohtia. Kesäisen aurinkoiset kukkaniityt, karut arot ja jylhä arkkitehtuuri ovat lumoavia. Mutta vaikka kuvasto hivelee silmää, itse tarina on tylsä ja sotkuinen. Juoni rakentuu klassiselle hyvän ja pahan väliselle kamppailulle, jossa pahikset ovat kuin suoraan sarjakuvien sivuilta. Hyvät hahmotkin ovat totisia ja vailla sympaattista ilkikurisuutta ja leikkisyyttä, mikä on mielestäni olellinen osa Ghibli-animaatioiden hurmaa. Miyazaki keskittyy toimintaan ja vauhtiin tunnelmoinnin ja hahmojen kehittelyn sijasta. Ehkäpä siksi tarinasta ei oikein saa otetta.