Maa tärisi jälleen Keski-Italiassa

Keskisuuri maanjäristys vavisutti Italian keskiosia tänä aamuna. Kukaan ei loukkaantunut järistyksessä, joka kuitenkin aiheutti aineellista tuhoa erityisesti Gualdo Tadinon pikkukaupungissa Umbriassa.

Arviolta 300 asuintaloa tuhoutui Gualdo Tadinossa, ja asukkaat joutuivat etsimään tilapäistä majoitusta alueen lähikaupungeista. Muutaman sekunnin kestänyt maanjäristys oli voimakkuudeltaan 4,7 richteriä. Sen keskus oli Umbrian maakunnassa, ja se tuntui myös Assisissa ja Roomassa. Järistys rekisteröitiin myös Suomessa.

Asiantuntijoiden mukaan perjantain järistys saattoi olla viivästynyt jälkijäristys viime vuoden syksyn tuhoisille maanjäristyksille, joissa kuoli 11 ihmistä. Myös maailmakuulu Fransiskus Assisilaisen luostarikirkko kärsi tuolloin pahoja vaurioita. Assisissa sijaitseva luostari välttyi perjantaina lisävaurioilta; vain munkkien ruokasalin kalkitus irtoili seinistä.

Maa vavahteli Keski-Italiassa myös viime viikolla, ja asiantuntijat pelkäävätkin, että tulossa saattaa olla uudelleen laaja maanjäristysten sarja. Tuhannet viime vuoden turmassa kodittomiksi jääneet asuvat yhä väliaikaisessa majoituksessa.
(Reuters-DPA)

Lue myös:

    Uusimmat