M-Realin tulos ennakoitua parempi

Metsäyhtiö M-Realin (aiemmin Metsä-Serla) alkuvuoden tulos nousi hieman ennakoitua paremmaksi.

Metsäyhtiön voitto rahoituserien jälkeen oli hieman päälle 119 miljoonaa euroa noin 709 miljoonaa markkaa. Vuotta aiemmin tammi-maaliskuun voitto oli hieman vaille 91 miljoonaa euroa eli 539 miljoonaa markkaa.

Myynti kasvoi yritysostosten myötä melkein 70 prosenttia lähes 1,9 miljardiin euroon. Jos yrityskauppoja ei lasketa mukaan, myyntiä kertyi 4 prosenttia viimevuotista enemmän.

Viime vuoden viimeisestä neljänneksestä liikevaihto supistui 5 prosenttia. Tulos oli suunnilleen samaa tasoa kuin loppuvuonna. Sitä on painanut paperin kysynnän heikentyminen. Tulos oli suunnilleen samaa tasoa kuin loppuvuonna.

M-real on keskeisin osa Metsäliitto-Yhtymää. Koko yhtymän alkuvuoden voitto rahoituserien jälkeen oli 134 miljoonaa euroa. Vuotta aiemmin tulosta syntyi 118 miljoonalla eurolla. Metsäliiton ilmoituksen mukaan vaikea markkinatilanne heikensi erityisesti sahojen kannattavuutta. Finnforestin tulos rahoituserien jälkeen painuikin 10 miljoonaa euroa tappiolle.

Metsäyhtiö M-Real arvioi koko vuoden tuloksen yltävän viime vuoden tasolle. Näin myös koko yhtymä liiketoiminnan tulos pysyisi viimevuotisella tasolla, vaikka mekaanisen metsäteollisuuden koko vuodenkin tulos tulee pysymään tappiolla.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat