Amerikkalainen rockinstituutio Lynyrd Skynyrd aloitti maailmankiertueensa eilen Tampereelta.
Lämppäreinä toimineiden Havana Blackin ja Los Bastardoksen soittaessa julmasta talvisäästä Tampereen Areenaan könynnyt väki oli vielä kankeaa. Pääesiintyjän soittaessa kansa lämpeni ja tunnelma oli hyvä.
Lynnäreiden soitossa ja esiintymisessä oli kiertueen avauksen intoa ja iloa. Viime vuoden toukokuussa Kuopiossa ja Helsingissä nähtyihin setteihin erona olivat kolme God & Guns -levyn kappaletta: Skynyrd Nation, God & Guns ja Still Unbroken.
Lynyrd Skynyrdin jäsenten poistuttua vuosikymmenten varrella tuonpuoleiseen, bändin sieluna on nykyään Gary Rossingtonin, Rickey Medlocken ja Johnny Van Zantin muodostama kolmikko.
Johnny kulkee kunnialla veljensä saappaissa. Rossingtonin ja Medlocken kitarointi on ainutlaatuisen antoisaa sekä soundiltaan että sisällöltään. Nämä kitaristit kuuluvat southern rockin viimeisiin merkkimiehiin. Kun Gary Rossington vääntää Gibson Les Pauliaan, sointi tulee suoraan sydämestä. Se on sukua Paul Kossoffin, Duane Allmanin ja Eric Claptonin soundeille, mutta miehen oma. Katoavaa lajia.
Uudet jäsenet tukevat kärkikolmikkoa ammattitaidolla ja perinteitä kunnioittaen.
MTV3:n haastattelussa Johnny Van Zant ja Rickey Medlocke kertovat uudesta levystään ja asemastaan musiikkibisneksessä. Herrojen omiksi suosikeiksi paljastuvat mm. Black Stone Cherry, Paul Rodgers, Ray Charles, Muddy Waters, Black Sabbath, Jimi Hendrix, Jeff Beck,Eric Claptonja The Eagles.
Medlocke puolustaa uuden levyn nimeä ja pyytää suhtautumaan musiikkiin ennakkoluulottomasti.
- Levymme nimi God & Guns on herättänyt keskustelua. Siitä ei pidä kuitenkaan tehdä liian yksipuolisia johtopäätöksiä. Minulle Jumala merkitsee kaikkea mihin ihminen uskoo. Aseet merkitsevät politiikkaa. Tämän päivän maailmassa uskonto ja politiikka vallitsevat ja kamppailevat keskenään. Levy nimi viittaa uskontoon ja politiikkaan. Meillä bändin jäsenillä on oma uskomme ja mielipiteemme. Sen ei kuitenkaan pidä olla este musiikkiimme tutustumiselle. Tänäkin iltana keikallemme kokoontuu suuri joukko ihmisiä jotka ovat eri mieltä asioista. Musiikki yhdistää heidät.
Katso pitkä versio viimevuotisesta Johnny Van Zantin ja Rickey Medlocken haastattelusta:
Uusimmat
-
00:46
Jukka Jalonen jyrisi MM-areenan uumenissa – tiuskaisi NHL-kovanaaman rottatempusta: "Parempi pitää turpa kiinni"
-
00:38
Kylian Mbappelta vahvistus – lähtee PSG:stä
-
00:14
Jääkiekon MM-kisat 2024: Otteluohjelma ja tulokset
-
00:11
Leijonat-hyökkääjä loukkaantui, Lasse Kukkonen haukkui Tshekin NHL-pakin lyttyyn – "Ällöttävä teko!"
-
00:03
Tshekki vei trillerin rankkareilla! Leijonille pettymys MM-avauksessa – näin ottelu eteni
-
23:56
Tshekki aiheutti Leijonille heti avaustappion – Harri Säteriltä ilmiömäinen esitys
-
23:28
Jesse Puljujärvi näytti härkämäisiä voimiaan – Tshekki-puolustaja lennähti komeasti katolleen
-
23:06
Tätä et nähnyt lähetyksessä: Leijonien valmentaja teki jäätävän havainnon – pelasti Suomen takaiskulta MM-avauksessa
-
22:51
Tshekki iski kiekon jo Leijonien verkkoon – Jukka Jalosen valmennustiimin temppu pelasti Suomen takaiskulta
-
22:24
Kolme ruksia vaihtui 84-metriseen – asiantuntija hehkuttaa Oliver Helanderia: "EM-kisoihin mitalikandidaatti"
-
22:20
Tulvat tappoivat kymmeniä Afganistanin pohjoisosassa
-
22:13
Tshekin NHL-jyrä haki hirmutööttiä summerin soidessa – Mikael Granlund menetti malttinsa
-
22:02
Netanjahu Dr. Philin haastattelussa: Me teemme sen, mikä tehdä täytyy
-
22:01
Olga Temonen kävi jälleen syöpähoidoissa ulkomailla
-
21:59
Espoossa suuri tulipalo koululla – poliisi epäilee tahallaan sytytetyksi
-
21:50
Alankomaiden edustaja Joost Klein ei esiinny myöskään toisissa pukuharjoituksissa – EBU: "Tutkinta on kesken"
-
21:25
Taksikuljettaja Olympiaterminaalin taksirajoituksesta: "Miksi minuun ei luoteta?"
-
21:13
Asiantuntija varoittaa Leijonat-tähtiä Tshekin NHL-jyrästä – "Vähän harmaalla alueella"
-
21:06
Oliver Helanderilta kysyttiin mahdollisesta EM-menestyksestä – näin hän vastasi
-
21:01
Näin parantumattomasti sairaat puhuvat siitä, kuinka haluaisivat kuolla: "Haluaisin, että olisi semmoinen vaihtoehto"
-
Lataa lisää