Luonnonsuojelu on mahdollista myös massaturistikohteissa

Matkailu on nykyään maailman mittavin elinkeino ja massiivinen ympäristön kuormittaja. Tavallisesta etelänmatkastakin pystyy kuitenkin tekemään osittain ekomatkan.

Aurinkoranta

800 miljoonaa ihmistä matkaa vuosittain maailmalla. Kaikista lomamatkoista 40 prosenttia tehdään lentäen, ja suurin ympäristörasitus syntyykin tuon lentomatkan aikana. Vihreästi ajattelevan ei kuitenkaan tarvitse masentua, sillä jäljelle jää vielä kohdemaassakin keinoja, joilla vaikuttaa ympäristöä suojelevasti.

- Voi säästää vettä. Ja kannattaa varoa, ettei osallistu retkille, joissa eläimiä vahingoitetaan. Esimerkiksi monet delfiinien tarkkailumatkat saattavat häiritä näitä eläimiä, neuvoo viestintäpäällikkö Päivi Rosoqvist WWF:stä.

Myös tavallisen etelänmatkan järjestäjiltä voi kysellä etukäteen kohdemaan luonnonsuojelusta ja meille niinkin arkisesta asiasta kuin jätteiden kierrätyksestä.

Myös tuliaisten kanssa kannattaa olla tarkkana.

- Ehdottomasti kannattaa jättää semmoiset matkamuistot ostamatta, joissa on kasvin tai eläinten osia, jos vähänkin epäilyttää, sanoo Rosqvist.

Viidesosa kaikesta maailman matkailusta suuntautuu kehitysmaihin, mutta valtaosa rahoista, jopa 90 prosenttia, palaa nykyään teollisuusmaihin. Tulevaisuuden ekomatkailu edistää paikallisten elinoloja ja auttaa heitä sekä suojelemaan luontoa että saamaan siitä toimeentulonsa.

(MTV3)

(Huomenta Suomi 16.01.2004)

Lue myös:

    Uusimmat