Luokassa ammutut uhrit hajallaan huoneessa

Rikoskomisario Ismo Kopra johtaa uhrintunnistusta

Luokkahuoneessa ammutut uhrit olivat hajallaan eri puolilla huonetta, poliisi kertoo. Poliisin mukaan uhreihin oli ammuttu useita laukauksia.

- Näyttää todennäköiseltä, että uhreja on ensin ammuttu ja sen jälkeen huone on sytytetty palamaan, Kauhajoen ammuskelun uhrintunnistuksesta vastaava rikoskomisario Ismo Kopra kertoi.

Kopran mukaan uhrit olivat hajallaan normaalikokoisessa luokkahuoneessa kellarikerroksessa. Luokassa uhreja oli yhdeksän, kymmenes löytyi rakennuksen toisesta päästä oven tuntumasta.

Kopran mukaan uhreissa oli silmämääräisesti havainnoiden useita osumia jokaisessa. Tarkemmat tiedot laukausten lukumäärästä selviävät oikeuslääketieteellisissä tutkimuksissa loppuviikosta. Neljä-viisi uhria oli palanut pahasti, eikä heidän palaneita vaatteitaan irroitettu Kauhajoella.

- Rakennusta oli yritetty polttaa useista paikoista. Paikkoja oli myös särjetty laajasti, Kopra kuvaili rakennuksen tuhoja. Koulu on myös kärsinyt pahoja savuvahinkoja luokkahuoneen palosta.

Poliisin mukaan vahinkoja oli lähinnä kellarikerroksessa.

Kopran mukaan ruumiiden lopullinen tunnistus voi kestää päiviä. Poliisi kokoaa parhaillaan uhrien hammastietoja, mutta jos tunnistusta ei niiden perusteella pystytä tekemään, käytetään dna-tunnistamista.

Lue myös:

    Uusimmat