Lukioiden ylioppilastutkintojen tuloksissa suuria eroja

MTV:n uutiset selvitti maamme kaikkien lukioiden paremmuusjärjestyksen ylioppilastutkinnossa.

Ylioppilaskirjoituksissa


Lukioiden ylioppilastutkintojen tuloksissa on huikeita eroja. Maamme lukiot näyttävät jakaantuvan huippukouluihin, suureen keskitasoon ja häntäpään oppilaitoksiin. MTV:n uutistoimitus laski kaikkien Suomen lukioiden tulosten keskiarvon tältä keväältä. Kun ylioppilastutkintolautakunta kieltäytyi aiemmin luovuttamasta tietoja, työ jouduttiin tekemään käsityönä.

Näissä paperikasoissa ovat tiedot lähes 45 000 ylioppilaskokelaan tuloksista. Tiedot ovat julkisia, mutta ylioppilastutkintolautakunta kieltäytyi luovutattamasta niitä. Niinpä ei auttanut muu kuin käydä läpi yksi kerrallaan.

Kirjasimme ylös kunkin koulun kaikkien ylioppilaiden puoltoäänimäärän. Mukaan otettiin kaikki, jotka lautakunnan omissa papereissa oli kirjattu ylioppilastodistuksen saaneiksi, 32 480 oppilasta. Tämän jälkeen tiedot naputeltiin vielä tietokoneelle ja sitten laskettiin kullekin koululle puoltoäänien keskiarvo.

Ylioppilastutkintolautakunnan puheenjohtaja - matematiikan professori - suhtautui etukäteen vähätettevästi arvosanojen kykyyn testata koulujen tasoa:

-Se on vain yksi luku, joka kertoo näiden oppilaiden keskiarvon, se ei kerro koulun opetuksesta mitään eikä paljon mitään muutakaan. Se on kuin yrittäisi ennustaa säätä pelkän lämpötilan perusteella, ylioppilastutkintolautakunnan puheenjohtaja Aatos Lahtinen sanoi.

Puoltoäänien keskiarvo osoittaa kuitenkin armotta, että aurinko paistaa kovin eri tavoin eri lukioihin. Parhaimpien koulujen keskiarvo oli 34 pisteen tienoilla, heikoimpien 15 pisteen paikkeilla. Parhaimpien koulujen tulokset olivat siis yli kaksinkertaiset heikompiin verrattuina.

Selvityksemme perusteella lukiot näyttävät jakaantuvat kolmeen kastiin. On huippukouluja, suuri joukko keskitasoa ja sitten on lukiota, joiden tulokset jäävät selvästi muita vaatimattommiksi. Huippukouluja löytyy odotetusti suurista kaupungeista, mutta mukaan mahtuu myös pienempiä paikkakuntia.

Yksi selvityksen yllättäjiä oli Enontekiön lukio Lapista. Koulusta sai ylioppilastodistuksen vain kymmenen oppilasta, mutta se onnistui kiilaamaan itsensä 37. parhaaksi kaikkien yli 500 lukion joukossa.

MTV3:n uutiset kertoo aiheesta lisää huomenna sekä televisiossa että Internetissä. Huomenna kerromme missä ovat tämän selvityksen perusteella Suomen parhaimmat ja heikoimmat lukiot.

(MTV3)

(Seitsemän uutiset 24.06.2002).

(Yhdeksän uutiset 24.06.2002).

Lue myös:

    Uusimmat