Louis Vuitton alkaa myydä "ylellistä kasvosuojusta" – hinta noin 800 euroa: "Kaikelle on kysyntää"
Louis Vuitton aikoo julkaista kasvosuojuksen, jota kehutaan "ylelliseksi".
Luksustuotteistaan tunnettu Louis Vuitton aikoo julkaista kasvovisiirin, jonka hintalappu tosin on melkoinen.
CNN:n mukaan visiirin on tarkoitus olla sekä tyylikäs että suojata; siinä on koristeena kultaisia niittejä, ja pään ympäri kiertyvä panta on kuvioitu Vuittonille tunnusomaisin kuvioin.
– Se on ylellisin muovinen kasvosuojus, jonka toistaiseksi olemme nähneet, Vogue kehui.
Lehden mukaan muovivisiiri myös mukautuu auringonpaisteeseen ja tummuu automaattisesti. Visiirin voi myös kääntää ylös.
Jos julkaisu ei näy, katso se täällä.
"Minua yllättää vain, että tässä kesti näin kauan"
New York Postin mukaan hintaa suojukselle tulee yli 960 dollaria, siis noin 800 euroa. Aiemmin Vogue arvioi hinnan luultavasti olevan hieman halvempi.
Sosiaalisessa mediassa moni onkin ihmetellyt suojuksen hintaa, varsinkin, koska se ei varsinaisesti suojaa koronavirusta vastaan. Moni huomauttaa, että tavallinen muovivisiiri ei maksa satasia.
– Tonni jostakin, joka ei suojaa virukselta? Ei kiitos, en tarvitse, nimimerkki Princess toteaa Twitterissä.
– Ei ihme, että tuota käyttävä nainen näyttää niin onnettomalta. Hän tajuaa, että olisi voinut saada paremman diilin, nimimerkki Devaan Mom naljailee.
– Kaikelle on kysyntää, Melissa Hope ihmettelee.
– Minua yllättää vain, että tässä kesti näin kauan, Cousin Mose sanoo.
– Joku todella tulee ostamaan tämän. Kapitalismia hienoimmillaan, nimimerkki Mal sanoo.
Visiiri tulee myyntiin lokakuun lopussa.
"Mutta... Miksi?" Jos julkaisu ei näy, katso se täällä.
LUE MYÖS: Muutaman kympin lupalappu puuttui – naisen 26 000 dollaria maksanut laukku tuhottiin tullissa
Lähteet: Nypost.com, CNN.com, Vogue.com, Twitter/NYPost
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää