Loton miljoonavoittajat löytyivät - potista riittää hyväntekeväisyyteen

Viime lokakuussa arvotun seitsemän miljoonan euron lottopotin voittajat ovat löytyneet.

Voittajapari asuu ulkomailla eikä tiennyt voittaneensa miljoonia. Pariskunta aikoo käyttää suurimman osan voittosummasta hyväntekeväisyyteen.

Turussa Länsikeskuksen K-citymarketissa pelattuun lottoriviin osui lokakuussa (kierros 43/2013) seitsemän miljoonan euron arvoinen täysosuma, mutta voittajasta ei kuulunut viikkokausiin pihaustakaan. Turussa ehdittiin jo epäillä jättipotin jäävän lunastamatta.

– Asumme ulkomailla, joten meillä ei ollut harmainta aavistustakaan voitosta ennen kuin tulimme nyt taas käymään Suomessa ja tarkistimme kupongin, voittajat kertoivat  nyt, kun kävivät lunastamassa voittonsa Veikkauksen pääkonttorilta.

Ulkomailla asuvalla suomalaispariskunnalla on ollut tapana aina kotimaassa käydessään tehdä Lotto, jonka he ovat sitten tarkistaneet kioskilla seuraavalla Suomen-visiitillään. Niin tapahtui tälläkin kertaa.

– Annoin kupongin kioskin myyjälle tarkistettavaksi, ja hän ilmoitti koneen näyttävän, että kupongissa on yli 10 000 euron voitto ja että pitäisi ottaa yhteys Veikkaukseen. Myyjä meni aivan sanattomaksi, mies kertoo ikimuistoisesta tilanteesta.

Lopulta kioskin myyjä tulosti pariskunnalle kierroksen 43 oikean lottorivin ja kehotti heitä tarkistamaan rivinsä kaikessa rauhassa. Pariskunta meni takaisin hotellilleen ja tarkisti siellä rivin, jossa komeili 7 oikein.

– Kyllä siinä laitettiin kädet ristiin ja itkettiin, voittajat sanovat.

Voittajilla on selkeät suunnitelmat siitä, mitä seitsemällä miljoonalla eurolla tehdään. Pariskunta on jo jonkin aikaa miettinyt paluuta kotimaahan, ja nyt olisi mahdollisuus hankkia mieluinen talo Suomesta. Valtaosan voittosummasta he kuitenkin aikovat käyttää hyväntekeväisyyteen.

– Olemme kristittyjä ja koemme, että meillä on velvollisuus ja mahdollisuus auttaa niitä, jotka apua tarvitsevat. Meillä itsellämme on jo kaikki, mitä tarvitsemme, joten aiomme käyttää suurimman osan voittorahoista vähäosaisten auttamiseen eri tavoin. Meillä on jo tiedossa luotettavat järjestöt ja tahot, joiden kautta apu menee perille, pariskunta kertoo hymyillen.


Lue myös:

    Uusimmat