LM: Omistajaohjausministeri vaatii valtionyhtiöiltä pidättyvyyttä johdon palkitsemisessa – Posti aikoo palkita johtoa ekstrabonuksilla

Korona-epidemian valtiolle aiheuttamat kulut uhkaavat kasvaa ennakoitua nopeammin 2:02
Katso video: Korona-epidemian valtiolle aiheuttamat kulut uhkaavat kasvaa ennakoitua nopeammin.

Omistajaohjausministeri Tytti Tuppurainen (sd.) kehottaa valtionyhtiöitä pidättyvyyteen johdon palkitsemisessa koronaviruspandemian keskellä, kertoo Lännen Media.

Katso yllä oleva video: Korona-epidemian valtiolle aiheuttamat kulut uhkaavat kasvaa ennakoitua nopeammin.

Tuppurainen sanoo, että yritysten ylimmän johdon toiminta asettaa esimerkin, jota verrataan yleiseen oikeudenmukaisuuden tajuun.

– Kun yrityksissä tehdään sopeutustoimia, on mielestäni oikein, että myös johto osallistuu taakanjakoon. Nykyisessä koronaviruksen luomassa tilanteessa kehotan painottamaan kaikessa johdon palkitsemisessa pidättyvyyttä ja kriisitietoisuutta, Tuppurainen sanoo.

Valtionyhtiöistä muun muassa VR ja Finnair ovat kertoneet lomautuksiin tähtäävistä yt-neuvotteluista, joiden takana on koronakriisi.

Tuppurainen sanoo valtio-omistajan olevan valmis mukauttamaan osinko-odotuksiaan muuttuneessa tilanteessa.

Lännen Media kertoi perjantaina, että valtio-omisteinen Posti on päättänyt palkita yhtiön ylimpiä johtajia erityisillä 2X-bonuksilla.

Tuppurainen ei ottanut asiaan kantaa, koska hänen mukaansa yksittäisen yhtiön asioista vastaa yhtiön hallitus.

Lue myös:

    Uusimmat