Lisää ihmisiä pääsi sairaaloista Moskovassa

Moskovassa jo yli 330 ihmistä on päässyt sairaaloista kaasuiskun jälkeen, mutta hoidettavana on edelleen lähes saman verran uhreja. Tshetsheenilähteet puolestaan väittävät, että panttivangit olisi vapautettu lauantaiaamuna.

Kaikkiaan 333 kaasumyrkytyksestä kärsinyttä ihmistä on päässyt kotiin Moskovan sairaaloista, kertoivat viranomaiset.

Hoidettavina on yhä 311 ihmistä lauantaiaamuisen panttivankien vapauttamisen jäljiltä. Kuudentoista ihmisen tila on edelleen vakava.

Tänään tai huomenna sairaalasta päässevät yhdeksän lasta, jos heistä otetut näytteet ovat hyvät.

Moskovalaisessa teatterissa olleista noin 800 ihmisestä kaksi kuoli tshetsheenien luoteihin ja 115 Venäjän erikoisjoukkojen käyttämään kaasuun.

Duumassa keskustellaan turvallisuudesta

Venäjän duuma eli parlamentin alahuone keskustelee tänään kansallisesta turvallisuudesta. Keskustelua on ehdottanut duuman turvallisuusvaliokunta.

Tarkoituksena on keskustella Venäjän lainsäädännöstä ja suuntaviivoista yhtenäisen kansallisen turvallisuusjärjestelmän luomiseksi. Keskusteluun osallistuvat duuman jäsenten lisäksi presidentin ja hallituksen edustajat sekä turvallisuuspalveluiden ja ministeriöiden edustajat.

Presidentti Vladimir Putin antoi eilen kenraaleille ohjeet laatia uudet suunnitelmat asevoimien käytöstä terrorismia vastaan.

"Panttivangit olisi vapautettu"

Panttivankeja moskovalaisteatterissa ottaneet tshetsheenit olisivat vapauttaneet panttivankinsa lauantaina aamupäivällä, sanoi Tshetshenian presidentin Aslan Mashadovin edustaja eilisiltana Kööpenhaminassa.

Mashadov oli suostutellut puhelinkeskustelussa Tshetshenian entisen presidentin kanssa kaappaajat vapauttamaan panttivangit, kertoi Ahmed Sakajev. Sakajev kertoi saaneensa tiedon suoraan entiseltä presidentiltä.

-Ei ole epäilystäkään siitä, etteivätkö venäläiset olisi tienneet puhelinkeskustelusta. He tiesivät, että panttivangit oli tarkoitus vapauttaa kello 11 lauantaiaamuna, sanoi Sakajev Dagbladet-lehden mukaan.

Zakajevin mukaan venäläisviranomaiset valehtelevat, kun he sanovat, että erikoisjoukot valtasivat teatterin, koska kaappaajat olivat aikeissa alkaa surmata panttivankeja kello kuusi lauantaiaamuna.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat