Lisa Sounio pukukohusta: Olen pahoillani

Lisa Sounio
Lisa Sounio ei aavistanut, että hänen Linnan juhlapukunsa aiheuttaisi hälyä.
Julkaistu 10.12.2010 19:42(Päivitetty 10.12.2010 19:45)

Brändiasiantuntijana ja presidentti Martti Ahtisaaren miniänä tunnetun Lisa Sounion isä tuohtui hänen Linnan juhlapuvustaan, johon oli painettu isän vanha sotilaspassikuva.

– Isä suuttui, koska en kysynyt häneltä mitään etukäteen. Isäni on 74-vuotias ja edustaa sitä sukupolvea, että hän tykkäisi, jos tytär kysyisi asioihin hänen mielipidettään. Vaikka kyllä minä olen tällainen 40-vuotias isin tyttö, Sounio kuvailee.

Hän kertoo taustalla olevan aiemmat tärkeät tapahtumat, joista hän ei ole myöskään kertonut isälle etukäteen.

– Yksi on se, kun menin naimisiin. Isä sanoikin häissä miehelleni, että palautusoikeutta ei sitten ole, Marko Ahtisaaren kanssa aviossa oleva Sounio nauraa.

– Toinen kerta oli, kun kerroin kirjassani sukumme vanhan sukunimen olevan Sonni ja isäni saaneen ristimänimen Aimo Sonni. Myöhemmin Sonnista sukeutui Sounio.

Lisa Sounio ja Marko AhtisaariLisa Sounio ja Marko Ahtisaari Linnan juhlissa.

Erikoinen puku herätti närää myös muissa. Ilta-Sanomien haastattelema arvomerkkien asiantuntija Juha E. Tetri paheksui kuvaan jälkikäteen liitettyä ristiä. Ansiomerkin käyttäminen asun koristeena ei ollut hänen mukaansa sopivaa.

– Olen hirveän pahoillani, jos joku pahoitti siitä mielensä. Halusin vain ilahduttaa isääni ja äitiäni. Toisekseen essun alla ollut puku on 22-vuotiaana kirpputorilta ostamani elämäni ensimmäinen iltapuku. Esiliina puolestaan kuvasti sitä, että olen maalta. Puvussa yhdistyi siis monta minulle tärkeää asiaa. En ollenkaan ajatellut sotaveteraaneja tai maanpuolustusta.

Paikan päällä Linnan juhlissa Sounio kertoo saaneensa paljon positiivista palautetta omintakeisesta asustaan. Juhlat sujuivat muutenkin mukavasti, ja jatkoillekin pariskunta ehti.

– Olimme Teatterissa, mutta en ole kekkuloinut siellä humalassa, kuten eräs lehti kirjoitti. Minulla oli seuraavana aamuna kello 6 lähtö Kuopioon työmatkalle, joten en voinut heittää kantoja kattoon, hän selventää.

(MTV3–ANULIINA TULLA)