Lipposen ja Perssonin suhteet hyvät

Ruotsin pääministeri Göran Persson rauhoitteli tänään kohua, joka oli noussut Suomen ja Ruotsin välisistä erimielisyyksistä Emusta ja EU:n laajentumisesta.

Persson sovinnollisena: Ei riitaa Lipposen kanssa Perssonin mukaan erimielisyydet laajentumisesta olivat vain vivahde-eroja kahden toiselleen läheisen maan välillä. Suhtautuminen Emuun poikkeaa lähinnä siksi, että Suomella ja Ruotsilla on erilaiset poliittiset kulttuurit.

-Jos olisin poliitikko Suomessa, olisin varmaan asettunut Emun suhteen samalle linjalle kuin Paavo Lipponen. Meillä nyt on sellainen opintopiiridemokratia Ruotsissa, että kaikista kysymyksistä on ensin käytävä perusteellinen kansalaiskeskustelu, ennen kuin päätöksiä voi tehdä, hän sanoi.

Keskeisenä syynä Emu-jäsenyyden torjumiseen toistaiseksi Persson piti Ruotsissa vallitsevaa vahvasti EU-vastaista mielialaa. Toinen on Ruotsin suuri valtion velka, kolmas tulopolitiikan kehitys, ja neljäntenä hän mainitsi huolen EU:n yleisestä kehityksestä kohti suurempaa ylivaltiollisuutta.

-Olisi hyvin onnetonta, jos me nyt väkisin ajaisimme nopeaa Emu-keskustelua ja päätöstä jäsenyydestä. Se johtaisi vain hajaantumiseen, ja herättäisi myöhemmin tyytymättömyyttä, jos ihmiset katsovat etteivät he saaneet tarpeeksi tietoa etukäteen. Ruotsin Emu-jäsenyyttä ja sen ajankohtaa Persson ei halunnut ennustaa; hän ei kommentoinut MeritaNordbankenin arviota, jonka mukaan jäsenyys toteutuisi 2003.

-Se voi tapahtua aikaisemmin, se voi tapahtua myöhemmin. Olen oppinut, ettei näihin lausuntoihin pidä ottaa liiemmin kantaa. Persson sanoi sitä vastoin seuraavansa hyvin suurella mielenkiinnolla, kuinka Suomen käy talous- ja rahaliitossa.

Pohjoismaiden erilaista Emu-linjaa Persson ei pitänyt ongelmana. Kunkin maan on tehtävä päätöksensä omista lähtökohdistaan, ja jonkinlaisen pohjoismaisen blokin luominen EU:ssa olisi Pohjoismaille vain haitaksi.
(STT)


Lue myös:

    Uusimmat