Lipposen Irak-puheista eduskuntakysely

Kolme eri puolueita edustavaa kansanedustajaa jätti tänään kirjallisen kysymyksen pääministeri Paavo Lipposen Irak-lausunnoista.

Jaakko Laakso (vas.), Mikko Elo (sd.) ja Anni Sinnemäki (vihr.) kysyvät, mihin toimiin hallitus aikoo ryhtyä, ettei Lipposen viime viikolla Washingtonissa antamista lausunnoista synny sellaista kuvaa, että Suomi on näyttämässä vihreää valoa USA:n suunnittelemille sotatoimille.

Kansanedustajat haluavat lisäksi tietää, aikooko hallitus hyväksyä Yhdysvaltain esittämän esityksen Suomen osallistumisesta sodan tuhojen korjaamiseen.

USA lähetti marraskuussa Suomen hallitukselle viestin, jossa Suomea pyydetään osallistumaan mahdollisen Irakin sodan jälkihoitoon. Suomelta on tiettävästi pyydetty mm. sotilaspoliiseja, lääkintähenkilökuntaa, sairaalatarvikkeita ja myös suoraa taloudellista tukea. Vastaus halutaan jo ennen YK:n asetarkastajien työn päättymistä.

Kansanedustajien mielestä kaava on samanlainen kuin Naton pommittaessa Jugoslaviaa keväällä 1999. USA vastasi pääosin sotimisen kustannuksista, mutta muut maksavat sodan tuhojen korjaamisen.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat