Lipponen: Tietoyhteiskunnan rakentamisessa tekojen aika

Pääministeri Paavo Lipposen (sd.) mukaan tilastojen valossa Suomi loistaa verkottumisen kärkimaana. Kuitenkin tietotekniikkainvestoinnit ovat vain hyvää eurooppalaista keskitasoa, Lipponen huomautti Tele-Akatemiassa tänään Helsingissä.

Pääministeri muistutti, että tietoyhteiskunnan rakentamisessa on tekojen aika.
-Ensin on kuitenkin kuljettava kipeä tie: yhteiskunnan uudistumisen kujanjuoksu, jolloin luovutaan monista, niin kovin läheisiksi muodostuneista tavoista ja tottumuksista, hän totesi ja tunnusti usein "Kesärannan yksinäisyydessä" miettivänsä, miksi tietokoneet ovat niin monimutkaisia käyttää.

Tietoyhteiskunnan kehittymiseen on liitetty huoli siitä, että automaatio ja uusi teknologia näyttävät hävittävän työpaikkoja nopeammassa tahdissa kuin uusia työpaikkoja syntyy. Euroopan unionin jäsenmaiden lähempi tarkastelu kuitenkin osoittaa, että tietoyhteiskunnan kehittyminen on itse asiassa luomassa aikaisempaa parempia edellytyksiä työpaikkojen lisäämiselle.

-Kun uusien työpaikkojen luominen edellytti vuosien 1960-1973 välillä yli 4,2 prosentin talouskasvua, on 20 viime vuoden aikana luotu uusia työpaikkoja kasvun ylittäessä kahden prosentin kynnyksen. Tänä päivänä työpaikkoja menetetään nimenomaan vanhan teknologian vuoksi ja niitä luodaan uudella teknologialla, joka tuottaa aikaisempaa työllisyysintensiivisempää kasvua, Lipponen linjasi.

Pääministeri kantoi myös huolta kehityksestä, jossa vain osa väestöstä pääsee nauttimaan tietoyhteiskunnan uusista mahdollisuuksista.
-Tietoyhteiskuntaa ei voi rakentaa vain markkinoiden voimalla. Yhdessä on huolehdittava, että kaikilla on mahdollisuus tutustua tietoverkkojen tarjontaan, Lipponen velvoitti.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat