Lipponen: Selvitys verotuksen kokonaisremontista

Pääministeri Paavo Lipposen mielestä Suomessa kaivattaisiin suurta veroremonttia. Lipponen laittaisi mietinnän alle niin kiinteistöveron, arvonlisäveron kuin ympäristö- ja energiaveronkin.

Turun Sanomien haastattelussa pääministeri toteaa, että jo tämän hallituksen aikana olisi syytä selvittää laajemmin verotuksen kokonaisremonttia, jonka viimeistään seuraava hallitus voisi toteuttaa. Lipponen on ilmaissut julkisuudessa huolensa hyvinvointivaltion tulevaisuudesta ja veropohjan osittaisesta pettämisestä.

Pääministeri muistuttaa, että palkkaverotuksessa olisi edelleen kevennyspaineita. Pääomaverotuksessa taas etsitään eurooppalaista linjaa, jonka esimerkkinä Suomi voisi hänen mukaansa toimia. Lipposen mielestä nyt tulisi selvittää, mitkä verot tulevat säilymään veropohjassa. Tällaisia ovat hänen mukaansa kiinteistövero ja arvonlisävero.

Lipponen muistuttaa, että OECD on useaan kertaan suositellut Suomelle kiinteistöverotuksen laajentamista. Hänen mukaansa kompensaatioita kaivattaisiin kuitenkin muun muassa asumiskustannusten nousun vuoksi. Lipponen kiistää lausuneensa kiinteistöverokeskustelun yhteydessä mitään maatalousmaasta tai metsistä.

Lipponen moittii veropopulisteja pyrkimyksestä alentaa kaikkia veroja yhtäaikaisesti. Myös pääoppositiopuolue keskusta on hänen mielestään eksyksissä veropolitiikassaan.

-Ennen budjettiriihtä he vaativat selvästi suurempia veronkevennyksiä, kuin hallitusohjelmassa oli. Kun hallituksen esitys valmistui, valitettiin veroalennusten suuruutta, Lipponen piikittelee.

Turun Sanomille antamassaan haastattelussa Lipponen sanoo suhtautuvansa luottavaisesti monivuotisen ja maltillisen tulopoliittisen kokonaisratkaisun syntymiseen. Hänen mukaansa työmarkkinaosapuolet ovat nyt ennennäkemättömän yksimielisiä siitä, että kokonaisratkaisua tarvittaisiin.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat