Lionel Messin sopimuksesta paljastui yksityiskohtia – seurapomo raottaa: jättipalkan lisäksi tarjottu mielenkiintoista siivua

Tunteikas hetki! Lionel Messi sai lämpimän halauksen MM-kullan ratkettua 0:16
Lionel Messin sopimusta Inter Miamin kanssa sorvattiin jo Qatarin MM-kisoissa. Videolla tunteikas hetki finaalin ratkettua.

Lionel Messin saapuminen MLS-joukkue Inter Miamiin on ollut yksi siirtomarkkinoiden suurimpia puheenaiheta. Nyt yhdysvaltalaisseuran osaomistaja Jorge Mas avaa, miten argentiinalaistähden hankinta tarkalleen toteutui.

Messi, 36, ei jatkanut sopimustaan Paris Saint-Germainin kanssa päättyneen kauden jälkeen. MM-kisavoittoa talvella juhlinut supertähti oli täten vapaa valitsemaan itselleen uuden joukkueen.

Saudi-Arabian rahaseurat ja pelaajan entinen koti FC Barcelona olivat kumpikin Messin perässä, mutta valinta kohdistui floridalaiseen Inter Miamiin, jossa hän pelaa heinäkuun lopusta lähtien.

Masin mukaan ajatus Messin pukemisesta pinkkipaitaan sai alkunsa jo monta vuotta sitten.

– Vuonna 2019 aloimme miettiä, miten voisimme tuoda hänet tänne, Mas kertoi espanjalaislehti El Paisille.

– Vietin siirron parissa kaikkiaan kolme vuotta, joista puolitoista vuotta hyvin intensiivisesti. Jorge [Messin] kanssa käytiin monia keskusteluja. David (Beckham) puhui Leon kanssa puolestaan vain jalkapalloasioista, koska hän oli pelaaja.

– Saimme diilin maaliin toukokuun lopussa. En halunnut hänen tuntevan paineita. Puhuimme Barcelonassa, Miamissa, Rosariossa, Dohassa... Vietin koko MM-kisat Qatarissa seuraamassa Argentiinaa.

Kova palkka, Apple-diili ja mahdollinen siivu seurasta

Lisäksi Mas paljasti, että Messin sopimus Inter Miamin kanssa tienaa hänelle “50–60 miljoonaa dollaria vuodessa”.

Sen päälle Messille tarjotaan kuitenkin myös osuutta koko seurasta, minkä lisäksi argentiinalainen on lehtitietojen mukaan saamassa MLS:n kanssa kumppanuuden solmineelta Applelta merkittävän siivun kaikista sarjaa koskevista suoratoistotilauksista.

– Sopimus Applen kanssa oli erittäin tärkeä, jotta diili saatiin päätökseen, vahvistaa Mas.

Apple ja MLS solmivat vastikään kymmenvuotisen sopimuksen, joka on arvoltaan 2,5 miljardia dollaria. Apple ilmoitti kesäkuun lopulla, että sen suoratoistopalvelussa julkaistaan neliosainen dokumenttisarja Messin MM-kisauurastuksesta.

– Messi voi tehdä MLS:stä yhden maailman kahdesta tai kolmesta suurimmasta liigasta. Uskon, että hän tulee tänne halusta jättää jälkensä, ja hän pystyy tekemään sen jalkapallon ulkopuolella, Mas lisää.

– Kun hän jää eläkkeelle, hänellä on osuus seurasta. Kuvittelen Messille jalkapallon jälkeisen elämän hyvin samankaltaiseksi kuin Beckhamille (Inter Miamin osaomistaja) tai Michael Jordanille.

Lue myös:

    Uusimmat